torstai 19. toukokuuta 2011

Vanhoista housuista tuunatut äitiyshousut

Esikoistani odottaessa tein useammistakin vanhoista housuista äitiyshousut. Löysin idean jostakin netin uumenista, mutta en enää muista mistä. Löysin kaapista viimeiset jäljellä olevat tuunatut mammahousut ja halusin ikuistaa ne tänne.

Menetelmä on yksinkertainen. Leikkasin housujen etupuolelta puoliympyrän kokoisen palan pois ja ompelin tilalle joustavaa resoria. Tähän ei sen enempää kaavoja tarvittu. Kannattaa vain katsoa, ettei leikkaa taskuja. Resoria pystyy fiksaamaan vielä ensimmäisen ompelukerran jälkeen.

Lisäksi riippuen siitä, kuinka pitkällä raskaus on, yläreuna saa olla kapeampi kuin muu osa, niin pysyvät paremmin päällä. Ompelin käsin yläreunaa kiinni muutamista paikoista ja sitten raskauden edetessä tikkejä voi poistaa. 

Housujen resoriosuus ei ole mitenkään erityisen kaunis, mutta käytin joka tapauksessa niin pitkiä paitoja, ettei ollut vaaraa siitä, että resori olisi vilkkunut. Tarkempi ompelija voi ottaa maha-osuuden kaavan jostakin äitiyshousujen ohjeesta.

Suosittelen mammahousujen tuunausta itse kaikille ompelutaitoisille raskaana oleville. Valmiitkaan mammahousut eivät välttämättä istu hyvin, pallomahan kansa voi joutua resoria fiksaamaan. Itse käytin kuopusta odottaessa henkseleitä loppuraskauden aikana tiettyjen äitiyshousujen kanssa. Sen jälkeen ymmärsin, miksi monet isomahaiset miehet käyttävät henkseleitä!

DIY ohjeita löytyy myös täältä: maternity-nursing-expectingnew-mom-tutorials

P.S. Eilen meni 3000 kävijän/klikkauksen raja rikki! 

2 kommenttia:

  1. Pittääpi kokeilla jotain tälläistä viritelmää pikapuoliin :-) Maha on nyt sen verran reilu eikä täällä missä asun myydä äitiysvaatteita. Taidan käydä heti yhtien housujen kimppuun.. jos niistä tulee kuvattavan arvoiset, laitan varmasti blogini puolelle siitä juttua :-)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...