lauantai 23. heinäkuuta 2011

Raparperikookosmuffinit

Blogissani on ollut hiljaiseloa, koska minulla on ollut kesäkiireitä. Olen tehnyt kaikenlaista, mutta en juurikaan niitä asioita, joita olin kuvitellut tekeväni loman aikana. Esimerkiksi kesäsalaatit ovat jääneet vähälle huomiolle, koska olemme olleet paljon reissussa. Olen saanut hyvin kierrätettyä tavaraa, mutta To do -listallani on tällä hetkellä 76 ideaa.

Tämä makoisa ohje on ollut joitakin vuosia sitten Myllyn parhaan seinäkalenterissa ja  näitä tulee tehtyä ainakin kerran raparperikauden aikana. Laitan ohjeen tähän, mukailin sitä hieman, alkuperäissä ohjeessa ei ole kaurahiutaleita.

2 ½ dl vehnäjauhoja 
1 dl kaurahiutaleita
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
3 dl ohuita raparperiviipaleita
1 dl kookoskermaa
2 kananmunaa
100 g juoksevaa margariinia
1 dl kookoshiutaleita

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-25 minuuttia riippuen muffinien koosta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...