sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Feta-kesäkurpitsasalaatti

Kesäkurpitsaa on tullut laitettua aika paljon tänä kesänä. Olen tottunut käyttämään sukulaisten viljelemiä kesäkurpitsoja, jotka parhaimmillaan painavat useamman kilon ja nyt olen ollut melko hämmästynyt, kun kaupoissa on tarjolla keskimäärin 300 grammaa painavia yksilöitä. Eli mitä se tarkoittaakaan, kun ohjeessa sanotaan, että yksi kesäkurpitsa.

Nyt on jo syyskuu ja odottelen jo sitä, että myskikurpitsat ilmestyvät myyntiin lähi-Irman ulkokärryihin. Viime vuonna kaksi kappaletta maksoi 35 kruunua, onkohan hinta kalliimpi tänä vuonna. Ajatukset harhailevat jo Halloween Tivoliin, mutta palataan kuitenkin vielä kesäkurpitsaan. Siskot kokkaa-blogissa esiteltiin minttuinen feta-kesäkurpitsasalaatti. Salaatti kuulosti tosi maukkaalta, mutta en pidä mintusta kovinkaan paljoa, joten laitoin omaan versiooni babyleaveseja.

Babyleavesit löytyvät annoksesta alimmaisena. Kyllä ne siellä ovat.

Feta-kesäkupitsasalaatti kahdelle

n. 1 kg kesäkurpitsaa
50 gl pinjansiemeniä
1dl fetaajuustokuutioita
1 sitruuna
n. 50 g babyleaves salaattisekoitus
oliiviöljyä
mustaa pippuria
suolaa

Paloittele kesäkurpitsat ja laita ne uunivuokaan. Purista puolikkaan sitruunanmehu oliviiviöljyn joukkoon ja kaada seos kesäkurpitsojen päälle. Ripota päälle pinjansiemenet ja mausta mustapippurilla sekä suolalla. Paahda 200 asteessa noin puoli tuntia.

Uunissa paahtamisen jälkeen kaikki salaatin ainekset voi sekoittaa keskenään kulhossa ja asettaa tarjolle. Minä tein itselleni yhden hengen annoksen, jonka valmistin suoraan lautaselle. Babyleavesit alle, sitten kesäkurpitsat ja pinjansiemenet ja päälle pari ruokalusikallista fetaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...