perjantai 11. tammikuuta 2013

Tuplasuklaaruudut

Tämä ohje löytyi Kotivinkistä (21.11.2012) ja en pystynyt vastustamaan rocky roadin ja mutakakun yhdistelmää. Pakkohan sitä oli kokeilla! Kakku auttoi myös ehkäisemään hävikkiä, sillä kaapista löytyi siirappia, joka oli vanhentumisvaarassa. Kakku oli melkoisen tuhtia syötävää eli tästä annoksesta riittää todellakin monelle.


15 henkilölle

Pohja:
175 g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
1 ½ dl kaakaojauhetta
1 ½ dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
½ dl siirappia

Suklaakuorrute:
2 dl kuohu- tai vispikermaa
½ dl siirappia
200 g tummaa suklaata

Pinnalle: 
vaahtokarkkeja, suklaakonvehteja, suolapähkinöitä

Kakku:
Yhdistä kuivat ainekset keskenään. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi seokseksi. Lisää kananmunat koko ajan vatkaten. Lisää siirappi ja jauhoseos voi-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Vuoraa 20x30 cm vuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista uunin keskitasolla 30 min 175 asteessan. Pohja jää sisältä mutaisen kosteaksi.

Valmista seuraavaksi kuorrute. Kiehauta kerma ja siirappi kattilassa. Lisää kädenlämpöiseen seokseen paloiteltu suklaa. Kaada suklaakuorrute valmiin kakun päälle ja koristele karkeilla. Anna kakun jäähtyä jääkaappissa ja leikkaa jähmettynyt levy ruuduiksi. Kakku säilyy hyvänä 2-3 vrk jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...