maanantai 21. lokakuuta 2013

Haaste

Sain Unelmaa elämässä -blogista haasteen. Kiitoksia siitä! Haasteet ovat minusta kivoja, vaikkakin aina vähän työläitä! Tällä kertaa päätin pyöräyttää eteenpäin lähetettävät kysymykset jouluisiksi.

Haasteen tarkoitus on etsiä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa, ja kasvattaa niiden lukijakuntaa
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuilleen
4. Haastetun tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat
6. Eikä sitten haasteta samaa blogia takaisinpäin :)


11 asiaa minusta:

Olen suunnitellut arvonnan pitämistä blogissani ehkä vuoden, nyt pitäisi vihdoin ryhtyä hommiin.
Lempparitelkkarisarja tällä hetkellä on Nashville.
Hankin Spotifyn viime kesällä ja nyt ihmettelen, miten ikinä olen pärjännyt ilman sitä.
Haaveilen saumurin hankkimisesta.
Liitin tänään blogini naamakirjaan!
Olen hyvä tekemään suunnitelmia, mutta välillä toteutus horjuu.
Olen Siperian marttojen jäsen.
Olen tänä syksynä tehnyt muutaman käsityön hyväntekeväisyyteen.
En ymmärrä, miksi yhteiskunta ei rahoita uutta lastensairaalaa.
Olen neulonut Arnen ja Carloksen kanssa, jee.
Jos voisin valita, niin en olisin aina marraskuun jossain muussa maassa kuin Suomessa.


Ja sitten ne 11 kysymystä, jotka sain Unelmaa elämässä -blogista

1. Miten vietät vapaapäivän kaikkein mieluiten?
Rentoutumisen keinoja on monia, mieluiten siis jotakin kivaa puuhaten, ei mitään suursiivousta kotona.
2. Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?
Hmmm. Muistikuva tai kerrottuna tarinana on jäänyt mieleen se, kun siili puraisi minua varpaaseen, kun olin noin 4-vuotias.
3. Mistä haaveilit lapsena ja oletko saavuttanut sen?
Mistäköhän mä olisin haaveillut. Ei nyt tule kyllä mieleen. Ehkä menestyskirjailija. Enpä enää sellaisesta haaveile... Ihan tälläinen pieni blogi riittää.
4. Jos saisit valita itsellesi vain yhden harrastuksen mikä se olisi?
Voi ei, jotain DIY hommaa varmaan.Tai ehkä valokuvaus.
5. Lempivuodenaikasi ja mikä siitä vuodenajasta tekee kaikkein parhaimman?
Kesä. Valoisuus, lämpö ja lomakausi. Ah ihanuutta!
6. Mikä on ostoslistallasi tällä hetkellä ykkösenä itselle?
Pohdinnan alla on, että minkälaisen joulukalenterin hommaan itselleni tänä vuonna.
7. Lempiruokasi?
Ei ole yhtä lempparia ylitse muiden. Intialaista tai meksikolaista. Eineksistä maksalaatikko.
8. Kuinka hemmottelet itseäsi?
Tykkään käydä leffassa tosi paljon, vaikka nykyään ei ehdi ihan niin usein kuin joskus aikaisemmin.
9. Mitä teet aamulla ensimmäisenä herätessäsi?
Katson puhelimesta, mitä kello on.
10. Mikä on sinulle tärkein perinne, josta et voisi luopua?
No ainakaan joulun vietosta en haluaisi luopua.
11. Helppo loppuun, lempivärisi?
liila


Ja 11 kysymystä haastamilleni blogeille, minä lainaan Tule joulu punainen -blogissa olleen jouluhaasteen kysymyksiä:

1. Oletko jo tehnyt jouluvalmisteluja tällä vuodelle? Mitä?
2. Paras joulujuoma?
3. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
4. Otatko mielummin suklaakonvehdin vai vihreän kuulan jos tarjotaan?
5. Mistä jouluruoasta joulupöydässäsi voisit luopua?
6. Ostatko vai teetkö lahjat mielummin itse?
7. Leivotko paljon jouluksi? Mitä?
8. Milloin kauppojen pitäisi mielestäsi avata joulukausi?
9. Pitääkö riisipuurossa olla manteli?
10. Jouluinen (tai omaan jouluusi vahvasti kuuluva) tuote, jonka lopettaminen saisi sinut harmistumaan?
11. Aiotko hankkia joulukalenterin itsellesi, millaisen?


Olen saanut muutaman haasteen tässä tämän vuoden aikana ja yritän nyt haastaa sellaisia blogeja, joita en ole aikaisemmin haastanut. Haastan mukaan seuraavat blogit:

Herkkuja, hepeniä ja väkerryksiä
Keltaisen talon joulun odotusta
Jouluisia hetkiä
Usva
Kuunliljapiha
Mystinen hopeinen
Mummula mutkan takana
Kohti joulua
Elämää maalla
Joulun ilo
May the yarn be with you
 

4 kommenttia:

  1. Olitpas nopea tarttumaan haasteeseen itselläni kesti "hivenen" kauemmin. :)

    VastaaPoista
  2. Lämmin kiitos haasteesta!! <3
    Nappaan tämän mukaani ja yritän tässä samantien vastailla tähän. :)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...