torstai 26. maaliskuuta 2015

Välipalavirkkausta

Hyllyn päälle alkaa kertyä jo kaikenlaista pientä kivaa. Suunnitteilla on ruoanlaittoa, skräppäämistä ja neulomista. Kunhan vaan löytyy aikaa ja tietäisi mistä aloittaa. Ostin paikalliselta FB-kirpparilta kassillisen kankaita ja lankoja. Niistä riittää iloa pitkäksi aikaa sekä minulle että lapsille. Pienimmät palaset ovat menneet jo lasten pääsiäisaskarteluihin.

Ensimmäisenä virkkasin mukana olleista paprinaruista korin. Olen haaveillut paperinaruhatun virkkaamisesta jo pitkään, mutta siihen tarvitaan ohutta ja kepeää nauha, jotta lopputulos olisi hyvä. Nämä narut ovat omiaan korina. Mukavan keväinen väritys, paitsi että täällähän on syksy, joka on kuitenkin lämpimämpi kuin Suomessa kesä keskimääräisesti.

Korin sisällä olevan lankakerät ovat samaisesta kirppiserästä. En ole päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen näiden lankojen lopullisesta käytöstä. Takana näkyy myös Regia Design Line Arne & Carlos -lankaa, jota pyysin äitiäni tuomaan tänne tuliaisiksi. Etsiskelen sopivaa ohjetta näille kerille. Luulen, että niistä tulee parit sisätossut sekä nukenvaatteita.

Vuokra-asunnossamme taulut ripustetaan sinne, missä sattuu olemaan koukku valmiina. Ostin canvataulun ja kehittelemään siihen sopivan näköistä kokonaisuutta. Haluan seinälle jotakin kaunista ja inspiroivaa.  Ihania tekstejä olen löytänyt Kikki K:sta ja Project life korteista. Perhoset pihistin lasteni askartelutarvikkeista. Projekti on vielä hieman kesken. Esittelen lopputuloksen myöhemmin.





2 kommenttia:

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...