sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Halloween 2015

Vuosi sitten 15 000 kilometrin päässä meillä oli mahtavat Halloween bileet. Ikävä iskee taas kerran mutta siirretään se sivuun, nyt haen inspiraatiota tämän vuoden juhlajärjestelyihin näistä viime vuoden kuvista. 

Juhlissa oli monenlaista Halloween klassikkoa: aivokakku, zombienakit ja nakkisormet. Ällöttävän upeaa! Suosikki-inhokkini on nakkisormet mantelikynsillä. Ne näyttävät aivan karseilta. En halua syödä, en. Lapset saivat myös koristella leivonnaisia ja enemmän oli enemmän, kaikki koristeet pistettiin peliin.

Ohjelmanumeroina oli lisäksi parin isän kääriminen vessapaperiin ja sitten pistettiin zombiet juoksemaan kilpaa. Lapsista oli todella hauskaa ja ehkä myös hieman kummallista tuhlata vessapaperia tällaisiin puuhiin.  Minä tein iljettävät sensory pussukat, joihin sain innostuksen Christinas adventures blogista. Lapset saivat tunnustella noidan sormia, korvia, silmiä ja hampaita.

Kotiani koristelin lasipurkkeihin tehdyillä silkkipaperi ja huopa kurpitsalyhdyillä, joiden sisällä polttelin sähkötuikkuja. Esikoiseni teki koulussa mahtavan paper mache kurpitsalyhdyn (kts. alin kuva). Ihailin lapseni luomusta liikaa, sillä pikkusisko tuli kateelliseksi ja hänen jalkansa onkin kuvassa etualalla. Veljen paperimassatyö ei ole mistään kotoisin, ihailkaapas nyt vaan pikkusiskon sukkaa!

Nyt olen taas fiiliksissä! Halloween juhlia on hauska suunnitella. Hyvät kemut saamme varmasti aikaan myös tänä vuonna, ehkä jopa kaksi kertaa. Tänään söimme päivälliseksi kurpitsakeittoa ja samalla koversin kurpitsalyhdyn. En mitenkään malttanut odottaa enää yhtään pidempään,




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...