torstai 8. syyskuuta 2011

Välipalapatukat

Olen harkinnut omien välipalapatukoiden tekemistä jo kauan, mutta tähän asti olen tyytynyt kaupan versioihin. Useinkaan ne eivät ole kovin hyviä. Tuntuu kuitenkin, että joka päivä on tarvetta pienelle hätäiselle välipalalle.

Lähikaupan valikoimat olivat taas kerran rajalliset, joten ostin "student mix" ja "salad mix" pähkinä- ja hedelmäsekoitukset, joten en osaa tarkalleen määritellä, paljonko eri ainesosia taikinaan tuli. Lisäksi ostin kuivattuja papaijanpaloja. Huomasin kotona, että ne ovat sokeroituja, joten ihan ei mennyt nappiin tämä valinta

Patukoista tuli todella pähkinä- ja hedelmäpitoisia. Seuraavalla kerralla lisään kaurahiutaleiden määrää. Aluksi taikinasta tuli mielestäni melko kuivan oloista, joten lisäsin hieman mehua. Omenamehun määrää kannattaa siis säädellä sen mukaan, miltä taikina näyttää eli saako siitä paineltua tiiviin levyn pellille.

Patukat on pakattu kätevästi pieniin muovipusseihin, valmiina kassin pohjalle pyörimään!

350-400 g kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä
(papaijaa, rusinoita, auringonkukansiemeniä, erilaisia pähkinöitä)
n. 1 dl kaurahiutaleita
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
vajaa desi omenamehua
0,65 dl juoksevaa hunajaa

Tee pähkinöistä ja rusinoista karkeaa rouhetta yleiskoneen avulla. Sekoita joukkoon loput aineet. Kaada seos pellille ja painele tiivis levy. Paista 190 asteessa noin 20 minuuttia. Anna levyn jäähtyä ja viipaloi sitten patukoiksi.

Ohje on mukaeltu Gino D'acampon kirjasta Italian dieetti, Ginon aamiaispatukat.

4 kommenttia:

  1. Näyttää hyviltä! Pitää varmaan itsekin saada aikaiseksi ja kokeilla moisia. Vaan mitenköhän pitkään tällaiset mahtavat säilyä? Riippuu varmaan ainesosista...

    VastaaPoista
  2. Kivoja! Maistuu varmaan taaperollekin hyvin? Kertoiko Gino tuosta säilyvyydestä mitään, jos ei tule heti rouskutettua kaikkia patukoita?

    VastaaPoista
  3. Sitä Gino ei kertonut. Ainakaan vielä minun tekemäni patukat eivät kasva karvaa... "Rusinakeksit" maistuvat myös esikoiselle.

    VastaaPoista
  4. Nää on to do -listalla :)Huomasin muuten eilen, että mun ruokakirjahyllyn Healthy food for babies and toddlers esitteli vähän samanlaisen ohjeen ja siinä sanottiin että patukat kestäisi n. viikon karvattomina tiiviisti pakattuna.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...