sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Rahkapannukakku


Jos googlaa vaikka "terveellinen pannukakku" ja " herkku pannukakku" ja vertaa tuloksia, niin huomaa, että pannukakkuakin voi tehdä monilla eri tavoilla. Tämä on kallellaan sinne terveellisempään suuntaan.

Sovellettujen pannukakkuohjeiden etsiminen netistä johdatti minut jännittäviin keskusteluihin siitä, voiko pannukakkua koskaan sanoa terveelliseksi, joku oli jättänyt hiilarit kokonaan ravinnosta ja pannukakku oli paha asia.

Tässä lauantai-illan iloksi tekemäni pannukakun ohje. Ihan peruskamaa, mutta olen korvannut osan vehnäjauhoista kuitupitoisemmilla jauhoilla ja hiutaleilla. Ainakin tuon pakastemansikka- ja rahkakuorrutuksen kanssa maistui hyvältä!




Rahkapannukakku
 uunipellillinen

3 munaa
8 dl rasvatonta maitoa
2 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl kaura+kuitu kaurahiutaleita
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
40 g margariinia (Becel juokseva)
250 g maitorahkaa

Vatkaa munat kulhossa ja sekoita joukkoon maito. Vatkaa joukkoon jauhot  pienissä erissä. Lisää sokeri ja suola. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Sekoita taikinaan sula rasva ja rahka. Kaada leivinpaperin päälle uuninpellille.  Paista noin 30 minuuttia 225 asteessa.




2 kommenttia:

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...