maanantai 23. toukokuuta 2016

Keväiset viljelyöverit

Nämä kuvat ovat jo viime kuulta. Kesä tulee eikä tämä blogi pysy perässä. Käsitöihin liittyvä aika on mennyt istutushommissa. Kotona on ollut kevätkylvöjen aika. Nyt taimet ovat jo siirtyneet ulos minikasvihuoneeseen ja osa viljelypalstalleni harson alle kasvamaan. Tänä vuonna kasvatan perunaa, herneitä, kesäkurpitsaa, kirsikkatomaatteja, chiliä sekä Halloween kurpitsaa. Uusia kokeiluja ovat syötävät kukat, maissi ja lehtikaali.

Ostin myös uuden lemmikkibasilikan. Minulla on ollut kaksi rakasta lemmikkibasilikaa aikaisemmin, ensimmäinen kesällä 2004 ja toinen Tanskassa Frederiksbergin keittiön ikkunalaudalla. Lisäksi on ollut suuri joukko huono-onnisia yksilöitä.Tuoreet yrtit ovat mukava piriste ruoanlaitossa ja yritän nyt hyödyntää kaikki pikkuruukuissa ostetut rehut ja laittaa ne uudelleen kasvamaan.

Tämä toukokuu on ollut ihastuttava. Olen ollut suurimman osan 2010-luvun alkukesistä pois Suomesta. Onkohan väliin mahtunut vain vuosi 2014, jolloin pääsin nauttimaan luonnon kukkaan puhkeamisesta kotimaassani. Oman pihan hoitaminen, viljelypalstan kevät puuhat ja mökillä olo tuntuvat luksukselta. Mietin voiko olla mitään ihanampaa? 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...