keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Isänpäivän viettoa Turussa

Vietimme isänpäiväviikonlopun Turussa. Ihana pieni loma, johon mahtui paljon ohjelmaa. Aikataulumme oli melko tiukka, kun tapasimme ystäviä sekä sukulaisia. Turun linnassa oli sopivasti lapsiperheille markkinoitu tonttupäivä ja ehdimme vierailulle. Lasten roolileikkihuoneessa sai pukeutua kuninkaallisiin asuihin. Muutama idea jäi mieleen, jos saisi itsekin aikaiseksi tehtyä linnanneidon kruunun tai korkean päähineen. Teimme myös perinteisen kierroksen suosituimmilla kirppareilla ja  teimme muutaman löydönkin.

Lapset olivat valmistelleet yllätyksiä isälle päiväkodissa, koulussa ja iltapäiväkerhossa. He ovat  aina iloisia ja onnellisia, kun pääsevät tekemään lahjoja läheisilleen. Kotosalla opastin lapsia tekemään taideteokset käsistään. Piirsimme muovailusaveen lasten käsien ääriviivat ja he saivat koristella ne haluamallaa tavalla. Muutaman vuorokauden kuivumisen jälkeen lapset vielä maalasivat ne akryylimaaleilla. Tällä kertaa muistimme kirjoittaa toiselle puolelle lapsen nimen ja iän. Meillä on nimittäin muutama aikaisempi otos lasten käsistä, joita ei ole nimikoitu ja muisti ei enää riitä tarpeeksi pitkälle. 

Kädet jätimme odottamaan Helsinkiin, en halunnut riskeerata niiden rikkoutumista mutta muut lahjat kuljetimme mukanamme Turkuun. Joka puolelle meidän mukanamme kulkee myös Pokémon-innostus. Tässäkin suhteessa matka oli onnistunut ja uusi pörriäisiä tuli metsästettyä monta kappaletta. Pokémonit näkyivät myös mieheni lahjoissa: isälle piirrettiin Pikachu-kortti ja yksi lahjoista oli hamahelmistä tehty Poképallo.



sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Muumilaakson marraskuu Tampereella

Tampere saa raitiovaunut, Robbie Williamsin konsertoimaan mutta lisäksi vielä maailman ainoan Muumimuseon. Siinä on jo kaikenlaista. Käväisin kokoustamassa Tampere-talolla ja pääsin siellä  muumimaiseen tunnelmaa, kun kiersin aulassa olevan Muumi-näyttelyn. Museota rakennetaan kovaa vauhtia ja sen pitäisi aueta toukokuussa 2017. En malta odottaa. Seuraava suunniteltu vierailuni Tampereelle sijoittuu nimenomaan toukokuulle ja toivon, että museo on siihen mennessä valmis.

Muumit ovat aina viehättäneet minua ja olen työskennellyt kaksi kerää Naantalin Muumimaailman postikonttorissa - ihan muutama vuosi sitten. Muumihumpasta en välitä vieläkään mutta Tove Janssonin luoma tyyli ja pienoismallit saavat sydämeni väpättämään. 

Tampere-talon aulasta löytyi myös houkutuksia täynnä oleva myymälä, josta tarttui mukaan muutama tuliainen. Aina markkinamiehet keksivät jotakin uutta ja houkuttavaa. Löysin uuden teelajitelman ja onneksi ennen joulua voi kasvattaa omia varastoja teepussikransseja varten. Vaikka ensin pitäisi nauttia kupillinen teetä ja laittaa Muumimaailman tarinoita nukkeanimaatiot pyörimään.



perjantai 11. marraskuuta 2016

Entiset kolmekymppiset

Tänä vuonna olen juhlinut kahden ystäväni nelikymppisiä. Se on kummallista, sillä eihän niistä kolmekymppisistäkään ole vielä kovin pitkä aika. Lahjojen täytyi tietenkin olla itse näperrettyjä ja jotakin päivänsankarille sopivaa.

Yhden porukan kanssa räätälöimme Monopolin synttärisankarin elämään sopivaksi. My Monopolyä voi pelata ilman tuunaustakin, mutta idea siinä on, että voi luoda omat kadunnimet sekä Yhteismaa- ja Sattuma-kortit. Sisäpiirin vitsejä sai upotettua peliin melko monta ja myös tekijöillä oli hauskaa. 

Toinen ystäväni sai 2008 vuoden Take That kalenterin päivitettynä versiona. Kalenteri tuli toimitettua noin 5 kuukautta syntymäpäivän jälkeen, mutta en ollut ehtinyt askarella sitä valmiiksi aikaisemmin. Luovaa prosessia ei parane hoputtaa. Kun kerran vuonna 2008 on saatu painettua todella laadukasta kuvamateriaalia sisältävä kalenteri, niin oli mukava saada se uudelleen kiertoon. Minun skräppää versio oli tietenkin alkuperäistäkin parempi.



torstai 27. lokakuuta 2016

Syyskranssi

Tein kranssin ulko-ovea koristamaan. Lähimarketista ei löytynyt isoa styroksirengasta, niin kranssista tuli hieman pienempi kuin mitä olin alunperin suunnitellut. Kieputin Tallinnasta ostettua hahtuvalankaa kiekon ympärille. Sitten liimasin huopalehtiä kylkeen. Huopalehdet ovat löytyneet Berliinin reissulta.

Syksyinen tunnelma jatkuu, vaikka joulu alkaa olla jo kovasti mielessä. Kunhan tässä päästään muutama viikko eteenpäin, aloitan joulufiilistelyn aivan täysillä. Minusta on hauskaa, että tässä välissä saa viettää Halloweenia. Tänään oli ensimmäinen tasaisen ankea sateinen syyspäivä, vaikka ei olekaan vielä marraskuu, niin tunnelma oli kovin harmaa ja masentava. Päässä alkoi väkisin soimaan Guns n' Roses:

So never mind the darkness
We still can find a way
'Cause nothin' lasts forever
Even cold November rain




sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Halloween 2015

Vuosi sitten 15 000 kilometrin päässä meillä oli mahtavat Halloween bileet. Ikävä iskee taas kerran mutta siirretään se sivuun, nyt haen inspiraatiota tämän vuoden juhlajärjestelyihin näistä viime vuoden kuvista. 

Juhlissa oli monenlaista Halloween klassikkoa: aivokakku, zombienakit ja nakkisormet. Ällöttävän upeaa! Suosikki-inhokkini on nakkisormet mantelikynsillä. Ne näyttävät aivan karseilta. En halua syödä, en. Lapset saivat myös koristella leivonnaisia ja enemmän oli enemmän, kaikki koristeet pistettiin peliin.

Ohjelmanumeroina oli lisäksi parin isän kääriminen vessapaperiin ja sitten pistettiin zombiet juoksemaan kilpaa. Lapsista oli todella hauskaa ja ehkä myös hieman kummallista tuhlata vessapaperia tällaisiin puuhiin.  Minä tein iljettävät sensory pussukat, joihin sain innostuksen Christinas adventures blogista. Lapset saivat tunnustella noidan sormia, korvia, silmiä ja hampaita.

Kotiani koristelin lasipurkkeihin tehdyillä silkkipaperi ja huopa kurpitsalyhdyillä, joiden sisällä polttelin sähkötuikkuja. Esikoiseni teki koulussa mahtavan paper mache kurpitsalyhdyn (kts. alin kuva). Ihailin lapseni luomusta liikaa, sillä pikkusisko tuli kateelliseksi ja hänen jalkansa onkin kuvassa etualalla. Veljen paperimassatyö ei ole mistään kotoisin, ihailkaapas nyt vaan pikkusiskon sukkaa!

Nyt olen taas fiiliksissä! Halloween juhlia on hauska suunnitella. Hyvät kemut saamme varmasti aikaan myös tänä vuonna, ehkä jopa kaksi kertaa. Tänään söimme päivälliseksi kurpitsakeittoa ja samalla koversin kurpitsalyhdyn. En mitenkään malttanut odottaa enää yhtään pidempään,




keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Rusettipipo prinsessakivellä

Snurresta ostamani Malabrigon lanka päätyi rusettipipoksi sekä Saturnuksen renkaat -pannaksi. Lanka oli niin ihanaa, että halusin sen puikoille heti ja se syrjäytti muut tekeillä olevat projektit. Ja tietenkin myös tarvitsin lämmikettä päähäni, sillä viime päivinä on ollut kirpeän kauniita syyspäiviä.

Langan sävymaailma tekee minut todella onnelliseksi. On hauskaa laittaa pipo päähän aamuisin. Ostin lankaa 100 grammaa ja sitä on vielä aika paljon jäljellä. Tämä on ongelmallinen tilanne, sillä esimerkiksi kaulahuivin teko vaatisi jälleen uuden kerän ostamista. Tai mitä sitä sitten keksisi tehdä vajaasta 40 grammasta lankaa. 

Kiviset kuvat on otettu poikani koulumatkan varrella olevan prinsessakiven luona.  Lapset tykkäävät kiipeillä isojen kivenlohkareiden päällä ja minulle jäi aikaa napata pari kuvaa blogia varten. Järjestelmäkamera on ollut todella vähällä käytöllä Suomeen kotiutumisen jälkeen. Iso kivenjärkäle on haljennut keskeltä ja ilmeisesti haagalaiset lapset ovat jo vuosikymmenien ajan keksineet erilaisia tarinoita sille, miten tämä on päässyt käymään. Yksi tarina kertoo, että prinssi on halkaissut kiven, kun on ollut prinsessaa pelastamassa. 2010-luvun lapsien tarinoissa kiven on ehkä halkaissut Poke-pallo.

Vuoden tauon jälkeen suomalainen syksy tuntuu ihanalta. Tai onko tämä syksy ollut tähän mennessä armollinen, sillä mielestäni on satanut vähän. Tällä hetkellä ruska taitaa olla kauneimmillaan ja aurinkokin vielä näyttäytyy päivisin. Sormet syyhyävät halusta päästä haravointihommiin - pipo päässä tietenkin.

Ohjeet löytyvät täältä:
Kotivinkki: Kaunis neulemyssy
Drops: Saturn Rings (86-10) -panta


Something to keep me warm. I bought this Malabrigo yarn under the influence of my Australian knitting group. Malabrigo yarn was often present at our meetings and when I saw some at a local (meaning Finnish) yarn shop, I could not resist. 

Now I have a new hat and a headband. These two items make it easier for me to enjoy the Fall and days that getting shorter and colder. I think November in Finland should be made illegal. It will be interesting to see what it feels like since I spent last November in Australia. Does it make it easier or harder, I do not know yet.




tiistai 27. syyskuuta 2016

Snurre - mikä ihana tekosyy!

Ainahan sitä pitäisi olla lankalaihiksella. Ei pitäisi ostaa uutta vaan pitäisi kuluttaa vanhoja varastoja pienemmiksi. Sattui nyt kuitenkin käymään niin, että hyppäsin bussiin, joka vei minut ihan Snurren kulmille. Se oli selkeästi merkki. Mene ostamaan lisää lankaa. 

Ja kun on talvikin tuloillansa, minä kaipasin luksusta itselleni. Ihanan pehmoista lankaa arkeni iloksi, kun pian saa (vai joutuu?) kulkea päivittäin pipo tiukasti päässä. Manlyn neulontakerhossa oli usein puikoilla Malabrigon lankoja ja päätin nyt kokeilla itsekin. Ostin pari kerää Rios-lankaa, jonka sävy on Primavera. Seuraavaksi pitäisi päättää minkälaisen päähineen itselleni haluan tehdä tai tulisiko tästä sittenkin parempi kaulaliina?

Blogin kirjoittamisen kanssa tuottaa haastetta tuo lähestyvä joulu. Facebookin Christmas Countdownin mukaan jouluun on vaivaiset 89 päivää. Tämä tarkoittaa sitä, että lähes kaikki mitä minä tällä hetkellä teen käsitöiden saralla, on menossa pukinkonttiin. Kaikki on huippusalaista vielä kolmen kuukauden ajan!



torstai 8. syyskuuta 2016

Ahne ja laiska viljelijä

On syyskuun alku ja chilit sekä tomaatit kukkivat vielä. Osa on kehittynyt jo raakileiksi asti mutta kasveilla olisi vielä paljon annettavaa, jos ei olisi talvi jo kohta kolkuttelemassa ovella. Tomaateista olisi pitänyt nyppiä kukkia pois jo heinäkuussa mutta minä tein sen vasta elokuun lopussa. Olinko sitten ahne ja laiska. En jaksanut nyppiä kukkia pois ajoissa ja ahne, kun halusin suuren tomaattisadon.

Tomaatit asuvat mökillä, joten en pääse niitä päivittäin huoltamaan. Keräsin viime kerralla isoimmat kirsikkatomaatin raakileet ikkunalaudalle kypsymään ja laitoin keskelle yhden omenan, jonka pitäisi auttaa tässä prosessissa. Parissa viikossa tomaatit ovat vaihtaneet väriä vihreästä punaiseksi. Ensi kerralla poimin mökiltä mukaani loppusadon. Voi voi, sadonkorjuuaika on katkeransuloista.

Vielä riittää kesän antimia mutta tuntuu, että moni asia on todennäköisesti viimeinen tältä kasvukaudelta: viimeinen ruusunkukka tai viimeinen kasvimaalta kerätty kukkakimppu. Palstalla on kyllä paljon elämää. Odottelen täydellistä maissien korjuuaikaa enkä oikein uskalla poimia niitä vielä. Lehtikaalit menestyvät hyvin ja maistuvat myös etanoille. Kurpitsat alkavat muuttuvat oranssiksi mutta Halloweeniin on vielä kaksi kuukautta. Taidan kuitenkin kovertaa ensimmäisen kurpitsalyhdyn jo tulevana viikonloppuna, kun vietämme syyskauden avajaisia mökillä.

Ajatukset ovat jo hieman seuraavassa kesässä. Olen ostanut syyssipuleita, kääntänyt maata ja pohtinut mitä kannattaa jatkossa viljellä. Istutuin yhden pionin ja yhden karhunvatukan. Vielä pitäisi valmistella tulevien kesien mansikkamaata ja saada kukkasipulit istutettua. Palstan syystoimien kanssa on vielä paljon puuhaa. Vihoviimeisinä valmistuvat maa-artisokat lokakuussa.



Tämän sienilajin minä tunnistan, Muista en ole niin kovin varma.

Syötävät kukat pääsivät maljakkoon mutta eivät lautaselle tai suuhun.

Kodin kuvalehden omenapiimäpiirakka on tullut tehtyä muutaman kerran.

Kumpa tämä ruusu pärjäisi talven ylitse.

Syötäviä kukkia, maissia ja lehtikaalia sekä lapionvarsi.

torstai 25. elokuuta 2016

Annan uudet lenkkarit

Annalla on uudet lenkkarit. Ne ovat järkyttävän hienot. Haluaisin itsellenikin juuri samanlaiset. Tai no, minulta löytyykin samaa värisäyvä olevat lenkkarit, mutta niissä ei ole yhtään bling blingiä. Ei ollut minun lapsuudessani mitään näin hienoa, osaako oma jälkikasvuni edes arvostaa tällaisiä nuken jalkineita?

Kuten kovin moni muukin hyvä asia, myös nämä kengät on ostettu Aussien Kmartista. Kengät on tarkoitettu Our Generation nukeille, jotka ovat ilmeisesti Targetin ja Kmartin oma nukkebrändi. Eipä se haittaa (kröhöm) että Ausseilla on alkamassa kiva, valoisa ja lämmin vuodenaika mutta se, että siellä on myynnissä hienoja nukentarvikkeita, ottaa aika koville! 




lauantai 20. elokuuta 2016

Keijun koti ikkunalaudalla

Meidän olohuoneemme ikkunalaudalle on muuttanut pieni keiju. Mistä lienee yllätysmunasta kuoriutunut pieni sinitukkainen siivekäs olento. Koti on rakennettu Tigerista ostettuun sinkkivatiin. Valtakuntaa reunustaa kolme minikasvia, joiden lomassa myös keijun pieni kotitalo on.

Ruukun pohjalla on tyhjiä pakasterasioita ja kevyt soraa, niin sain asetelman sopivaan korkeuteen. Näiden päälle laitoin jostakin pihaprojektista ylijääneitä pieniä kiviä ja lasten löytämiä aarrekiviä. Lasten mukan kotiin kulkeutuu kiviä, tammenterhoja, käpyjä ja ties mitä muuta ihanaa, mitä he nyt sattuvat löytämään.

Lammikko koostuu sinertävistä ja läpinäkyvistä lasikivistä. Simpukat ovat matkamuistoja eri ulkomaanreissuilta. Keijumaasta löytyy myös muutama liila kiiltävä sieni, jonka olen ostanut Manlyn rantakadun krääsäpuodista. Myyjä oikein innostui aiheesta, sillä hän oli itsekin innostunut minimaailmojen rakentamisesta. Asetelmaa rakentaessa tajusin, että purkkiin on säilötty paljon muistoja viime vuosilta. Pieniä onnellisia hetkiä ja haikeutta, jota kannan aina mukanani.




torstai 18. elokuuta 2016

Neulottu matto Novitan tuubilangasta.

Eihän äitienpäivästä ole vierähtänyt kuin kolmisen kuukautta ja nyt vihdoin sain äitini lahjan valmiiksi. Ehkäpä tuo joulupunainen sävy oli enne, saan varmaan vuoden loppuun mennessä toimistettua yllätyksen perille asti. 

Tein aina oikein neuloen maton Novita Eco Tube -langasta. Kilosta lankaa saa pienen kylpyhuoneen maton. Tuubia on kiva neuloa (ollakseen paksu kude), mutta lanka on mielestäni hirvittävän kallista. Pienen maton materiaalit maksavat normaalihintaisena lähemmäs 40 euroa. Jemmoissa on myös rikkinäisiä trikoovaatteita, joita on tarkoitus saksia mattolangaksi.  

Mustikoiden aika alkaa olla ohitse. Ehkä seuraavan kerran, kun menemme mökille viikonlopun viettoon, pääsen poimimaan pihapiiristä puolukkasatoa. Mökillä kasvaa myös lillukkaa, joka on marjana minulle uusi tuttavuus.







sunnuntai 14. elokuuta 2016

Tilkkutyynyjä mökille

Mökin uusi vierassänky vaati kaverikseen uusia tyynyjä. Kaivelin kangasvarastojani ja löysin paljon punasävyisiä kankaita. Säilöistä löytyi muutama kirppisostos, vauvan pussilakana, entiset keittiön verhot, pöytäliina sekä upouusi palanen Tilda-kangasta. Tilda-kankaasta piti alunperin tulla kappa keittiön ikkunaan, mutta kankaan leveys ei kuitenkaan riittänyt siihen. Handmade-kuosi on mielestäni edelleen ihastuttava. Kangas on muisto Tanskan vuosilta ja Panduro Hobbysta.

Ompelin näihin tyynynpäällisiin jopa vetoketjutkin. Sillä saralla minulla on vielä harjoiteltavaa, ihan kauniisti vetoketju ei saumaan uponnut mutta ainakin päällyset saa helpommin pesuun. Sisätyynyjä on ostettu monta kappaletta jemmaan. Lisää tyynyjä tulee, kunhan vaan ehdin taas ompelemaan. Pari vihreää tyynyää löytyi Indiskan alennusmyynnistä. Pinkki päiväpeitto ei ole enää oikeaa sävymaailmaa tähän huoneeseen. Kenties ensi kesään mennessä löydän siihen jotakin parempaa.





perjantai 12. elokuuta 2016

Uudenmaan Marttojen kalankäsittelykurssilla

Kävin kesäkuun alussa Uudenmaan Marttojen kalankäsittelykurssilla. Meillä on perheessä pieni innokas kalamies, joka saa saalista melko hyvin kesämökillä ollessamme. Olen hyvin rajoittunut kalan valmistuksen suhteen, joten kurssi oli kyllä hyvä insipiraation lähde. Onhan se hienoa, että on mahdollista syödä oman lapsensa kalastamaa ahventa tai haukea!

Kurssilla opeteltiin fileointia ja valmistettiin monta lajia kalaruokia. Minä pääsin jonkinlaiseen käsitykseen siitä, miten kalasta saa ruodot pois. En ole uusia taitojani päässyt testaamaan kurssin jälkeen, sillä perheen kalamies perkaa oman saaliinsa. Kala on valmistettu savustamalla, joten ei ole ollut tarvetta esivalmistella kalaa fileeksi asti. Tämä sopii kyllä minulle oikein hyvin.

Kalan käsittelu vaati pientä keititövarustelun päivitystä. Olen ostanut kalasakset, jonka avulla lapseni saavat kalat perattua. Mikäli innostun jossain vaiheessa fileoinnista, niin minun pitäisi hankkia siihen tarkoitettu kunnollinen veitsi sekä kalapiikki. Kalan valmistuksessa on haastellista se, että ei tiedä milloin Ahti suo antejaan. Kovin paljoa etukäteen ei voi suunnitella kalaisia ruokalajeja.

Ja vinkkinä vielä, mikäli kaipaat marttamaista tekemistä tulevalle syyskaudelle:
Uudenmaan Marttojen tulevat ruokakurssit löydät täältä.
Siperian Marttojen tulevat tapahtumat päivitetään tänne.

Ahven ennen ja jälkeen fileoinnin.

Lahnahan se siinä.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kesäaskarteluja

Kesäaskarteluja levottomille lomalaisille. Aina pitää olla jotakin kivaa puuhaa tai muuten on ihan tylsää. Välillä lähetän jälkikasvuni takaisin pihamaalle leikkimään, joskus taas levitämme askartelut tai muovailut pitkin pöytää. Lapsilla on kivaa ja syntyy ainakin sotkua.

Kiviä ja akryylimaaleja jäi vielä odottamaan ensi kesääkin, samoin askartelupaperia ja piirrustusvälineitä. Nyt alkaa olla aika pakata kamppeet takaisin kohti kaupunkia, kuunnella Vielä on kesää jäljellä -biisiä, hokea vitsikkäästi että Winter is coming tai pohtia mielessään On elokuu ja minä olen viljaa. Kynttilät saa kaivaa esille ja iltaisin voi lukea syyssipuleiden postimyyntikuvastoa.

Sadonkorjuun aika jatkuu sentään vielä parin kuukauden ajan. Takakonttiin pitäisi mahduttaa chili- ja tomaattiruukkuja, jotka eivät ole vielä valmiita syötäviksi. Lemmikkibasilikakin voi kohtalaisen hyvin vietettyään kesän saunan eteisessä. Toivoisin kovasti, että löytäisin itsessäni rauhan, jonka avulla voisin hyväksyä vaihtuvat vuodenajat ja sen että marraskuu tulee joka vuosi. Viime vuonna sain tepastella kaamosajan auringossa ja nyt olen valintanut tehnyt.

Robin on tiennyt sen koko ajan: 
Huomenna tääkin on jo legendaa,

ei tartte lähtee ettimään onnea meren taa-a-a,
tää on parasta just nyt, (parasta just nyt), tää on parasta just nyt



tiistai 2. elokuuta 2016

Siksak-torkkupeitto

Kotoa löytyi viimeistelyä vaille valmis torkkupeikko, jonka kanssa olin puuhastellut talvella 2014 juuri ennen Australiaan muuttoa. Tähän peittoon on purettu monenlaisia angsteja, jotka liittyivät siihen, että on muuttamassa 15 000 kilometrin päähän kotimaastaan.

Peitto koostuu erilaisista jämälangoista, joista suurin osa muistaakseni Novitan Seitsemää veljestä. Siksak on tehty samalla tyylillä kuin aikaisemmin virkkamani hame. Tämä on muistaakseni neljäs torkkupeitto, jonka olen tehnyt omaan käyttööni. Voi olla, että alunperin ajattelin tekeväni tästäkin työstä hameen, mutta sitten sävyt vaan vaativat päästä peitoksi.



maanantai 25. heinäkuuta 2016

Oma maa on ainakin metsämansikkaa, mustikkaa ja vadelmaa.

Me kävimme piknikillä metsäsässä. Lapset poimivat vadelmaa, mustikkaa sekä metsämansikkaa ja minä leivoin kakun kesän kunniaksi. Kävelimme muutaman metrin lähimetsään ja samalla pääsimme yllättämään mieheni, joka hääri metsätöissä. Tämä on kesä- ja mökkielämää parhaimmillaan.

Mustikkaa löytyy sopivasti omalta pihalta. Metsämansikkaa haluaisin levittää vielä paremmin kasvamaan mökin läheisyyteen paikoille, joista niitä olisi helppo poimia. Villivadelma kasvaa liiankin innokkaasti joka puolella. Kunhan tämän vuoden marjat ovat kypsyneet, kitken osan puskista pois. Lapset ovat innokkaita marjojen kerääjiä, joten he kielsivät vadelmien kitkemisen, mutta en halua, että villivadelma valtaa koko maaston.

Itse tuotettu tai hankittu ruoka on yksi kesän iloista. Perunat ja kesäkurpitsat ovat omalta viljelypalstalta. Poikani onkii kalaa järvestä ja opettelee nyt virvelin käyttöä. Hänelle on avautunut aivan uudenlainen maailma kalastuksen parissa. Meillä on ruokapöydässä nykyään tuoretta järvikalaa eikä lohta. Marjoja löytyy metsästä  ja pensaista. Pensaat ovat pääsääntöisesti niin uusia, että niistä ei juurikaan tule satoa. Odotamme myös ensimmäistä kukkaa ja hedelmää omenapuuhun, toivottavasti jo ensi keväänä. Minä en tunnista kärpässientä lukuunottamatta yhtään sienilajia, mutta tämän minun pitäisi pikkuhiljaa laajentaa tuntemustani. Huussin seinältä löytyvät nyt Suomen kalat ja pihapiirin linnut, seuraavaksi pitäisi löytää opettavainen sienijuliste.




lauantai 23. heinäkuuta 2016

Huiveissa on sävyt sekaisin.

Innostuin yhdistämään kahta eria liuku- tai pätkävärjättyä lankaa keskenään vielä lisää, joten kesän ensimmäinen kaulahuivi sai pari lajitoveria, muttaa käytin näissä uutta ohjetta. Näissä huiveissa raidat tulevat vinosti poikittain. Ohje on yksikertainen Arabian Nights by Drops ja lankana on käytetty Novitan Nallea. Vaaleamman huivin värisävyt ovat Nalle Taika 810 ja 852. Vihreässä huivissa ovat sävyt 852 ja  838.

Neulominen aloitetaan toisesta reunasta muutamalla silmukalla ja lopuksi päätetään suuri määrä silmukoita. Ohjeen mukaan silmukoita tulisi olla 200 kappaletta, mutta minä päättelin huivit noin 150 silmukan kohdalla. En halunnut tästä suurta hartiahuivia vaan hieman pienemmän version, jonka saa kätevästi kaulaliinaksi, kun kylmänä arkiaamuna suuntaa työpaikkaa kohti.

Tämä on hyvin addiktoivaa. Minulla taitaa olla jemmassa vielä muutama kerä eri sävyisiä lankoja, joita aion yhdistellä toisiinsa. Ainakin näissä kahdessa neuleessa syntyneet värimaailmat ovat mielestäni valloittavan ihania. Mietin myös muita neuletöitä, joihin voisin yhdistellä monivärisiä lankoja keskenään. Mahdollisuuksia on varmasti monia.






torstai 21. heinäkuuta 2016

Christmas in July?

Suomeen ei ole ainakaan vielä Christmas in July -meininki rantautunut, mutta Australiassa juhlittiin joulua heinäkuussa melko näkyvästi. Tämä sopi siellä myös vuodenaikaan. Talvella voi kuvitella juhlivansa joulua. Omasta mielestäni olisi vähän masentavaa, jos Suomessa alettaisiin keskikesällä kovin paljoa joulusta muistuttelemaan, sillä ainahan kuitenkin uusi talvi on jo jossakin nurkan takana väijymässä.

Loman alkaessa pakkasin mökille mukaan valtavasti vaatteita. Vietämme loman pääasiassa mökillä ja siellä on hieman hankalampaa pestä pyykkiä. Otin käyttöön vaatteiden kuljetusta varten myös joulupukin kangassäkit, jotka ompelin Australiassa asuessamme. Nähdessään säkit tyttäreni ihmetteli, mitä joulupukin säkit tekivät meidän mökkipöydällämme. Tämä on tietenkin hyvä kysymys ja taisin kertoa, että lähetän ne pukille sitten lähempänä joulua.

Tyttäreni kertoi myös toivovansa joulupukilta koiraa ja hän aikoo kirjoittaa kirjeeseen, että koiran voi huoletta tuoda, sillä vanhemmatkin ovat hyväksyneet tämän lahjan. 5-vuotiaani aikoo siis huijata joulupukkia ja tällä tavoin hankkia koiran. Ehkäpä lähempänä joulua voimme keskustella suunnitelman moraalisuudesta tarkemmin.



perjantai 8. heinäkuuta 2016

Lamington-leivoksia Australian tapaan

Leivoin Lamingon-leivoksia poikani synttäreille. Australiasssa ostin aina kaupan versioita, mutta täälläpä ei lähikaupasta löydy Pavlovan pohjaa tai näitä kookosleivoksia. Ilokseni huomasin, että Kinuskikissa on julkaissut muutama kuukausi sitten Lamingtonien ohjeen. Lamingtoneja varten tehdään sienikakkupohja ja kuorrute on samantapainen kuin mokkapaloissa. Vaaleat kakun palaset dipataan tomusokeri-kaakao-voi-kuorrutteeseen ja päälle ripotellaan kookosta. Melko yksinkertaista ja maukasta, tätä leivonnaista voi tehdä jatkossakin Australiaan liittyvänä esimerkkileivonnaisena.

On mukavaa olla taas Tigerin vaikutusalueella. Tilpehööritaivas Tiger oli yksi lempikaupoistani Tanskan vuosina ja tunnen edelleen iloa siitä, että ketju on laajentunut Suomeen asti. Toki kauppa on täynnä tavaraa, jota ilmankin pystyy elämään, mutta muutaman lintuaiheisen cocktailtikun avulla sain kyllä lapseni ihastumaan synttäripöydän antimiin. Syntymäpäiväsankari ei ollut omien sanojensa mukaan koskaan nähnyt yhtä hienoja koristeita. Kieltämättä riikinkukot ovat minunkin mielestäni upeita. On mukavaa, kun on omia lapsia, niin pääsee välillä koristelmaan juhlapöytää.






sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kesän ensimmäinen kaulahuivi

Sormet alkoivat syyhytä neulomisen suhteen. Viimeiset kuukaudet ovat menneet pääasiassa istutuspuuhissa (ja kotia raivatessa), mutta nyt oli pakko saada jotakin puikoille.  Dropsin helppo ohje (DROPS 143-4) yhdistettynä Novitan lankoihin tuotti kivan lopputuloksen. Nalle Taika (852) on mielestäni ihana lanka. Sen sävyt puhuttelevat minua ja toivon langan pysyvän valikoimissa pitkän aikaa. Kaverikseen Nalle Taika sai tähän käsityöhön pinkkiä Novitan Nordic Wool -lankaa.

Manlyn neulekerhossa naiset tekivät upeita pitsineulehuiveja, joissa oli monimutkaisia kuvioita. Ihailin heidän luomuksiaan ja mietin, että jonain päivänäni minunkin elämäntilanteeni antaa myöden haasteellisten neuletöiden tekemiseen. Louisen neulomuksia voi käydä katsomassa hänen blogissaan (Friday Mornings). Tällä hetkellä minä kaipaan päivän kiireiden jälkeen jotakin riittävän yksinkertaista, mitä voin tehdä autossa istuessa tai samalla kun katson Downton Abbeytä Netflixistä. 




Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4) haasteet (18)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...