keskiviikko 7. joulukuuta 2016

7. luukku: Australiasta kuuseen

Minulla on tapana ostaa joulukoristeita aina kun pääsen reissuun. Australiaan liittyvät koristeet ovat hauskoja. Erä surffaavia joulupukkeja hävisi kaupan hyllyiltä jo lokakuussa eikä uutta erää ilmestynyt koskaan. Tavaran nopea liikkuvuus oli jotakin sellaista, mihin ei aluksi osannut varautua.

Australian vuosi rikastutti joulukuustamme melkoisen paljon. Sinne pääsee nyt Manlyn lautta, koalakarhu, varvastossut eli thongs, matkalaukku, lasinen rausku, pari surffilautaa sekä matkalaukku. Takataskussa on vielä materiaaleja ja ideoita itse tehtyihin Aussi-koristeisiin mutta en tiedä pääsevätkö ne koskaan toteutuksen tasolle asti. Lapset kyllä huomauttelevat, että me emme askartele yhdessä riitävän paljon. Suomalaisessa arjessa aikaa tuntuu olevan kovin rajallisesti mutta joulun kunniaksi pitäisi kaivaa glitterit ja huopakankaat esille.





maanantai 5. joulukuuta 2016

5. luukku: Enkeleitä

Joulukoristeiden tekeminen on hauskaa. Tein lasten kanssa enkeleitä, joiden vartalot on tehty pienten juotavien jogurttien purkeista. Punaiset mekot syntyivät serveteistä decoupagelakan avulla. Siivet ovat silkkipaperia, hiukset lankaa ja mekon reunusta koristaa paljetti- tai pitsinauha. Jokaisen enkelin kädessä on vielä kulkunen.

Projekti oli äidin mielestä mukavampi kuin lapsista. Tämä oli liian ohjattua toimintaa arki-iltaan. Lapset olivat selkeästi noudattaneet ohjeita kiltisti jo koko päivän, niin illalla ei enää jaksanut. Lapsista olisi ollut kivempaa soveltaa omat versiot enkeleistä, mutta minä ohjeistin sitkeästi heitä viemään projektia eteenpäin minun visioni mukaan ja päädyinkin viimeistelemään enkelit yksin. Lapset piirsivät ensimmäiseksi tyypeille kasvot, niin he sentään jättivät kädenjälkensä jokaiseen enkeliin. 




sunnuntai 4. joulukuuta 2016

4. luukku: Isoäidinneliöpeitto

Tein torkkupeiton puuvillalangoista. Isoäidinneliöhin tuli oikeastaan himo, joten peitto syntyi kohtalaisen nopeasti. Ilman muuta rasittavin työvaihe oli satojen langanpätkien päättely, mutta siitäkin selvisin. Kasasin peittoa rivi riviltä, niin palojen yhdistäminen ei tuntunut työläältä. Peitto on viimeisteilty nirkkoreunuksella.

Päävärinä toimii valkoinen, mutta sitä löytyy kahdessa eri sävyssä, jotka vuorottelevat peitossa. Virkkasin palaset yhteen vaaleanpunaisella langalla, joten kumpikin puoli näyttää omanlaiseltaan. Itse pidän enemmän siitä puolesta, jossa näkyy vaaleanpunainen enemmän.

Peitto meni tupaantuliaislahjaksi ikiaikaiselle bestikselleni, johon onneksi on nykyään helppo  pitää yhteyttä päivittäin ja lähetellä viestejä, vaikka olisimme eri maanosissa. Vähän erilaista oli 1990-luvulla, jolloin harrastimme pitkiä lankapuheluita sekä kirjeenvaihtoa, jos emme ehtineet tapaamaan.  Toivottavasti puuvillainen peitto tuo vähän lisälämpöä omakotitaloasumiseen.



lauantai 3. joulukuuta 2016

3. luukku: Soodataikinakoristeet

Soodataikinan teko on pyörinyt mielessä viime kesästä asti, sillä kesämökin ruokakaapissa on pyörinyt muutaman vuoden iso pakkaus soodaa, jonka parhaat päivät ovat jo menneet.  Lisäksi tein kotona maustekaapin inventaariota ja totesin, että minulta löytyy jouluisia mausteita kaikista niistä maista ostettuna, joissa olen viime vuosina asunut. Jäljelle jääneistä aineksista keittää vielä muutamat glögit tai chait, vaikka neilikkaa, kanelia, tähtianista ja kardemummaa kului näitä koristeita tehdessä.

Keittelin soodataikinan ohjeiden mukaan (esim. Ruususuu_ja_huvikumpu -blogista), annoin jäähtyä ja kaulitsin noin sentin paksuiseksi. Tein piparimuotilla kukkia ja sydämiä. Sitten pistelin taikinaan kokonaisia mausteita ja paistoin uunissa 70 asteessa reilun tunnin verran. Jätin koristeet vielä jälkilämpöön paistumaan. Koristeet vaativat vielä hetken ilmakuivausta pystyasennossa, niin pohjapuolikin kovettui lopullisesti.

Rakastan jouluisten mausteiden tuoksua, näistä koristeista tuli ihania!


perjantai 2. joulukuuta 2016

2. luukku: Virtuaalimaailman joulukalentereita

Joulukuun ensimmäisen päivän aamuna joulutunnelmaa toivat pääkaupunkiseudun ev.lut seurakunnat, joiden vapaaehtoiset jakoivat pipareita juna-asemilla. Myös perheen koululainen oli saanut piparipussin ja hän esitteli sitä illalla ylpeänä. Katselin hänen kanssaan myöhemmin YouTube-videon Pokémon Go:n tulevasta joulupäivityksestä, jonka mukaan joulun aikaan metsästetään erikoisharvinaisia lintuja. Siinäpä meillä sitten puuhaa joululomaksi.

Katsoimme yhdessä myös Pikku Kakkosen joulukalenterin Jäätävän seikkailun ensimmäisen jakson. Vielä on liian aikaista sanoa, miten tiukasti tarina saa meidät valtaansa. Viime vuoden Ylen  lasten joulukalenteri, jossa seikkaili Maltti ja Valtti, näkyi Areenan kautta Australiaan asti ja olen siitä kiitollinen. Lapset seurasivat hyvin jännittyneinä ja innoissaan liikennepuistokonstaapelien touhuja. Vielä minun on vaikea uskoa, että tämän vuotinen kalenteri voittaisi Maltin ja Valtin. Liikennepuistokonstaapelit ovat mahtavia hahmoja!

Joulukalentereita on tarjolla aikuisille enemmän kuin tarpeeksi. Blogimaailmassa kalentereita tuntuu olevan enemmän kuin ehtii seurata, mutta niistä saa mukavia ideoita tuleviksi vuosiksi. Eilisen aikana bongaamistani nettikalentereista kaksi nousi yli muiden ja kumpikaan niistä ei ole käsityömaailmasta. Molemmat kalenterit vaikuttavat hyviltä kiireisen arjen keskelle tuomaan joulurauhaa ja/tai mielenrauhaa. Kunhan nyt vaan saisi päivittäiseksi rutiiniksi tuollaisen lyhyen rauhoittumishetken!

Työterveyslaitoksen joulukalenteri: Mikä joulupukkia työssä kannattelee, selviää, kun seuraat joulukalenteriamme.

Nettijooga palvelu Yogaian joulukalenteri: Rennon Mielen Joulukalenterista löytyy rauhallinen paikka joulukiireiden keskellä. Pysähdy hetkeksi ja ota aikaa itsellesi, näin säteilet hyvää oloa ja rauhallisuutta myös ympärillä oleville ihmisille. Täältä löydät 24 harjoitusta, yksi joka päivälle. Kurkkaa siis tänne joka päivä. Lähtölaskenta joulua kohti voi alkaa!




torstai 1. joulukuuta 2016

1. luukku: Joulutunnelmaa työpaikalle

Nyt on se aika vuodesta, kun voi kaivaa joulupalmun silkkipaperista, koristaa sen perhosvaloin ja kuljettaa se omaan työhuoneeseen tuomaan joulutunnelmaa. Itäpasilalainen arkkitehtuuri kaipaa jonkin verran ehostusta ennen kuin toimistolla joulumieli pääsee valloilleen.

Olen tehnyt muutaman joulukalenterin työkavereille. Yhden Fazerin sinisen suurelle fanille, pari teekranssia kahvihuoneeseen ja yhden yllätysversion. Yllätyskalenterin laatikot ovat viime vuotisesta Kmartin kalenterista. Ne ovat mielestäni ylisöpöt ja siksi ne pääsivät muuttokuormaan mukaan.

Nyt on helppoa laskea päiviä joululoman alkuun!






maanantai 28. marraskuuta 2016

Ensimmäinen adventti ja minimaailmat


Työväenopisto, mikä mahtava keksintö! Olen viimeksi käyttänyt työväenopiston palveluja vielä lapsuudenkodissa asuessani noin 20 vuotta sitten. En ainakaan muista olleeni kursseilla Helsingissä asuessani. Muutaman kerran olen yrittänyt, mutta olen jäänyt varasijalle.

Kun luin kurssikuvauksen Keijujen ja tonttujen minipuutarhoista, innostuin heti ajatuksesta. Minä haaveilen minimaailmoista, mutta en saa tehtyä muuta kuin lisättyä kuvia Pinterest tauluihini. Tämä kurssi oli kuin tehty vain minua varten! Tarkoituksena oli rakentaa minimaailmoja kahvikuppeihin tai kukkaruukkuihin. Tarjolla oli kaikenlaista kierrätysmateriaalia ja lisäksi jokainen kurssilainen toi mukanaan omia miniaarteitaan.

Hauskinta kurssilla oli innostus ja onnistumisen kokemukset. Käsityöluokka oli täynnä samasta aiheesta kiinnostuneita naisia ja oli todella kivaa nähdä mitä muut saivat aikaan. Kurssin aikana syntyi noin sata uutta ideaa, joita haluaisin toteuttaa. Lisäksi oli ihanaa saada 16 oppituntia aikaa askarteluun! Vuoden ajasta johtuen keskityin pääasiassa tonttuihin.

Kuvassa on yksi tuotoksistani. Pohjana toimii puunpalanen, jonka päälle on liimattu vanhoja joulukoristeita ja luonnonmateriaaleja, jotka osti Lidlistä pari viikkoa sitten. Tuohiympyrästä kurkistaa vielä pikkumurmeli, joka on löytynyt yllätysmunasta. Kynttilän olen koonnut itse ja asetellut sen pukin käteen.

Pieniä asetelmia voisi hioa lähes ikuisesti ja lisäillä niihin pieniä yksityiskohtia. Aloitin kurssilla usean työn, joista suurin osa on vielä kesken. Jokin pieni asia on jäänyt vielä uupumaan, joka on kuitenkin tärkeä kokonaisuuden kannalta. Innostusta ja materiaaleja löytyy vielä sen verran paljon, että kävin ostamassa mm. minisahan ja 30 pötköä kuumaliimaa tulevien sessioiden varalle. 

Vihdoin vietämme ensimmäistä adventtia ja joulun ajan tunnelmasta pääsee jo nauttimaan. Blogissani on tänäkin vuonna joulukalenteri, jonka luukuista paljastuu esimerkiksi muutama minikurssin tuotos, kunhan saan ne viimeisteltyä. Säätila Helsingissä näyttää pieniä talven merkkejä. Let it snow!



keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Isänpäivän viettoa Turussa

Vietimme isänpäiväviikonlopun Turussa. Ihana pieni loma, johon mahtui paljon ohjelmaa. Aikataulumme oli melko tiukka, kun tapasimme ystäviä sekä sukulaisia. Turun linnassa oli sopivasti lapsiperheille markkinoitu tonttupäivä ja ehdimme vierailulle. Lasten roolileikkihuoneessa sai pukeutua kuninkaallisiin asuihin. Muutama idea jäi mieleen, jos saisi itsekin aikaiseksi tehtyä linnanneidon kruunun tai korkean päähineen. Teimme myös perinteisen kierroksen suosituimmilla kirppareilla ja  teimme muutaman löydönkin.

Lapset olivat valmistelleet yllätyksiä isälle päiväkodissa, koulussa ja iltapäiväkerhossa. He ovat  aina iloisia ja onnellisia, kun pääsevät tekemään lahjoja läheisilleen. Kotosalla opastin lapsia tekemään taideteokset käsistään. Piirsimme muovailusaveen lasten käsien ääriviivat ja he saivat koristella ne haluamallaa tavalla. Muutaman vuorokauden kuivumisen jälkeen lapset vielä maalasivat ne akryylimaaleilla. Tällä kertaa muistimme kirjoittaa toiselle puolelle lapsen nimen ja iän. Meillä on nimittäin muutama aikaisempi otos lasten käsistä, joita ei ole nimikoitu ja muisti ei enää riitä tarpeeksi pitkälle. 

Kädet jätimme odottamaan Helsinkiin, en halunnut riskeerata niiden rikkoutumista mutta muut lahjat kuljetimme mukanamme Turkuun. Joka puolelle meidän mukanamme kulkee myös Pokémon-innostus. Tässäkin suhteessa matka oli onnistunut ja uusi pörriäisiä tuli metsästettyä monta kappaletta. Pokémonit näkyivät myös mieheni lahjoissa: isälle piirrettiin Pikachu-kortti ja yksi lahjoista oli hamahelmistä tehty Poképallo.



sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Muumilaakson marraskuu Tampereella

Tampere saa raitiovaunut, Robbie Williamsin konsertoimaan mutta lisäksi vielä maailman ainoan Muumimuseon. Siinä on jo kaikenlaista. Käväisin kokoustamassa Tampere-talolla ja pääsin siellä  muumimaiseen tunnelmaa, kun kiersin aulassa olevan Muumi-näyttelyn. Museota rakennetaan kovaa vauhtia ja sen pitäisi aueta toukokuussa 2017. En malta odottaa. Seuraava suunniteltu vierailuni Tampereelle sijoittuu nimenomaan toukokuulle ja toivon, että museo on siihen mennessä valmis.

Muumit ovat aina viehättäneet minua ja olen työskennellyt kaksi kerää Naantalin Muumimaailman postikonttorissa - ihan muutama vuosi sitten. Muumihumpasta en välitä vieläkään mutta Tove Janssonin luoma tyyli ja pienoismallit saavat sydämeni väpättämään. 

Tampere-talon aulasta löytyi myös houkutuksia täynnä oleva myymälä, josta tarttui mukaan muutama tuliainen. Aina markkinamiehet keksivät jotakin uutta ja houkuttavaa. Löysin uuden teelajitelman ja onneksi ennen joulua voi kasvattaa omia varastoja teepussikransseja varten. Vaikka ensin pitäisi nauttia kupillinen teetä ja laittaa Muumimaailman tarinoita nukkeanimaatiot pyörimään.



perjantai 11. marraskuuta 2016

Entiset kolmekymppiset

Tänä vuonna olen juhlinut kahden ystäväni nelikymppisiä. Se on kummallista, sillä eihän niistä kolmekymppisistäkään ole vielä kovin pitkä aika. Lahjojen täytyi tietenkin olla itse näperrettyjä ja jotakin päivänsankarille sopivaa.

Yhden porukan kanssa räätälöimme Monopolin synttärisankarin elämään sopivaksi. My Monopolyä voi pelata ilman tuunaustakin, mutta idea siinä on, että voi luoda omat kadunnimet sekä Yhteismaa- ja Sattuma-kortit. Sisäpiirin vitsejä sai upotettua peliin melko monta ja myös tekijöillä oli hauskaa. 

Toinen ystäväni sai 2008 vuoden Take That kalenterin päivitettynä versiona. Kalenteri tuli toimitettua noin 5 kuukautta syntymäpäivän jälkeen, mutta en ollut ehtinyt askarella sitä valmiiksi aikaisemmin. Luovaa prosessia ei parane hoputtaa. Kun kerran vuonna 2008 on saatu painettua todella laadukasta kuvamateriaalia sisältävä kalenteri, niin oli mukava saada se uudelleen kiertoon. Minun skräppää versio oli tietenkin alkuperäistäkin parempi.



torstai 27. lokakuuta 2016

Syyskranssi

Tein kranssin ulko-ovea koristamaan. Lähimarketista ei löytynyt isoa styroksirengasta, niin kranssista tuli hieman pienempi kuin mitä olin alunperin suunnitellut. Kieputin Tallinnasta ostettua hahtuvalankaa kiekon ympärille. Sitten liimasin huopalehtiä kylkeen. Huopalehdet ovat löytyneet Berliinin reissulta.

Syksyinen tunnelma jatkuu, vaikka joulu alkaa olla jo kovasti mielessä. Kunhan tässä päästään muutama viikko eteenpäin, aloitan joulufiilistelyn aivan täysillä. Minusta on hauskaa, että tässä välissä saa viettää Halloweenia. Tänään oli ensimmäinen tasaisen ankea sateinen syyspäivä, vaikka ei olekaan vielä marraskuu, niin tunnelma oli kovin harmaa ja masentava. Päässä alkoi väkisin soimaan Guns n' Roses:

So never mind the darkness
We still can find a way
'Cause nothin' lasts forever
Even cold November rain




sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Halloween 2015

Vuosi sitten 15 000 kilometrin päässä meillä oli mahtavat Halloween bileet. Ikävä iskee taas kerran mutta siirretään se sivuun, nyt haen inspiraatiota tämän vuoden juhlajärjestelyihin näistä viime vuoden kuvista. 

Juhlissa oli monenlaista Halloween klassikkoa: aivokakku, zombienakit ja nakkisormet. Ällöttävän upeaa! Suosikki-inhokkini on nakkisormet mantelikynsillä. Ne näyttävät aivan karseilta. En halua syödä, en. Lapset saivat myös koristella leivonnaisia ja enemmän oli enemmän, kaikki koristeet pistettiin peliin.

Ohjelmanumeroina oli lisäksi parin isän kääriminen vessapaperiin ja sitten pistettiin zombiet juoksemaan kilpaa. Lapsista oli todella hauskaa ja ehkä myös hieman kummallista tuhlata vessapaperia tällaisiin puuhiin.  Minä tein iljettävät sensory pussukat, joihin sain innostuksen Christinas adventures blogista. Lapset saivat tunnustella noidan sormia, korvia, silmiä ja hampaita.

Kotiani koristelin lasipurkkeihin tehdyillä silkkipaperi ja huopa kurpitsalyhdyillä, joiden sisällä polttelin sähkötuikkuja. Esikoiseni teki koulussa mahtavan paper mache kurpitsalyhdyn (kts. alin kuva). Ihailin lapseni luomusta liikaa, sillä pikkusisko tuli kateelliseksi ja hänen jalkansa onkin kuvassa etualalla. Veljen paperimassatyö ei ole mistään kotoisin, ihailkaapas nyt vaan pikkusiskon sukkaa!

Nyt olen taas fiiliksissä! Halloween juhlia on hauska suunnitella. Hyvät kemut saamme varmasti aikaan myös tänä vuonna, ehkä jopa kaksi kertaa. Tänään söimme päivälliseksi kurpitsakeittoa ja samalla koversin kurpitsalyhdyn. En mitenkään malttanut odottaa enää yhtään pidempään,




keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Rusettipipo prinsessakivellä

Snurresta ostamani Malabrigon lanka päätyi rusettipipoksi sekä Saturnuksen renkaat -pannaksi. Lanka oli niin ihanaa, että halusin sen puikoille heti ja se syrjäytti muut tekeillä olevat projektit. Ja tietenkin myös tarvitsin lämmikettä päähäni, sillä viime päivinä on ollut kirpeän kauniita syyspäiviä.

Langan sävymaailma tekee minut todella onnelliseksi. On hauskaa laittaa pipo päähän aamuisin. Ostin lankaa 100 grammaa ja sitä on vielä aika paljon jäljellä. Tämä on ongelmallinen tilanne, sillä esimerkiksi kaulahuivin teko vaatisi jälleen uuden kerän ostamista. Tai mitä sitä sitten keksisi tehdä vajaasta 40 grammasta lankaa. 

Kiviset kuvat on otettu poikani koulumatkan varrella olevan prinsessakiven luona.  Lapset tykkäävät kiipeillä isojen kivenlohkareiden päällä ja minulle jäi aikaa napata pari kuvaa blogia varten. Järjestelmäkamera on ollut todella vähällä käytöllä Suomeen kotiutumisen jälkeen. Iso kivenjärkäle on haljennut keskeltä ja ilmeisesti haagalaiset lapset ovat jo vuosikymmenien ajan keksineet erilaisia tarinoita sille, miten tämä on päässyt käymään. Yksi tarina kertoo, että prinssi on halkaissut kiven, kun on ollut prinsessaa pelastamassa. 2010-luvun lapsien tarinoissa kiven on ehkä halkaissut Poke-pallo.

Vuoden tauon jälkeen suomalainen syksy tuntuu ihanalta. Tai onko tämä syksy ollut tähän mennessä armollinen, sillä mielestäni on satanut vähän. Tällä hetkellä ruska taitaa olla kauneimmillaan ja aurinkokin vielä näyttäytyy päivisin. Sormet syyhyävät halusta päästä haravointihommiin - pipo päässä tietenkin.

Ohjeet löytyvät täältä:
Kotivinkki: Kaunis neulemyssy
Drops: Saturn Rings (86-10) -panta


Something to keep me warm. I bought this Malabrigo yarn under the influence of my Australian knitting group. Malabrigo yarn was often present at our meetings and when I saw some at a local (meaning Finnish) yarn shop, I could not resist. 

Now I have a new hat and a headband. These two items make it easier for me to enjoy the Fall and days that getting shorter and colder. I think November in Finland should be made illegal. It will be interesting to see what it feels like since I spent last November in Australia. Does it make it easier or harder, I do not know yet.




tiistai 27. syyskuuta 2016

Snurre - mikä ihana tekosyy!

Ainahan sitä pitäisi olla lankalaihiksella. Ei pitäisi ostaa uutta vaan pitäisi kuluttaa vanhoja varastoja pienemmiksi. Sattui nyt kuitenkin käymään niin, että hyppäsin bussiin, joka vei minut ihan Snurren kulmille. Se oli selkeästi merkki. Mene ostamaan lisää lankaa. 

Ja kun on talvikin tuloillansa, minä kaipasin luksusta itselleni. Ihanan pehmoista lankaa arkeni iloksi, kun pian saa (vai joutuu?) kulkea päivittäin pipo tiukasti päässä. Manlyn neulontakerhossa oli usein puikoilla Malabrigon lankoja ja päätin nyt kokeilla itsekin. Ostin pari kerää Rios-lankaa, jonka sävy on Primavera. Seuraavaksi pitäisi päättää minkälaisen päähineen itselleni haluan tehdä tai tulisiko tästä sittenkin parempi kaulaliina?

Blogin kirjoittamisen kanssa tuottaa haastetta tuo lähestyvä joulu. Facebookin Christmas Countdownin mukaan jouluun on vaivaiset 89 päivää. Tämä tarkoittaa sitä, että lähes kaikki mitä minä tällä hetkellä teen käsitöiden saralla, on menossa pukinkonttiin. Kaikki on huippusalaista vielä kolmen kuukauden ajan!



torstai 8. syyskuuta 2016

Ahne ja laiska viljelijä

On syyskuun alku ja chilit sekä tomaatit kukkivat vielä. Osa on kehittynyt jo raakileiksi asti mutta kasveilla olisi vielä paljon annettavaa, jos ei olisi talvi jo kohta kolkuttelemassa ovella. Tomaateista olisi pitänyt nyppiä kukkia pois jo heinäkuussa mutta minä tein sen vasta elokuun lopussa. Olinko sitten ahne ja laiska. En jaksanut nyppiä kukkia pois ajoissa ja ahne, kun halusin suuren tomaattisadon.

Tomaatit asuvat mökillä, joten en pääse niitä päivittäin huoltamaan. Keräsin viime kerralla isoimmat kirsikkatomaatin raakileet ikkunalaudalle kypsymään ja laitoin keskelle yhden omenan, jonka pitäisi auttaa tässä prosessissa. Parissa viikossa tomaatit ovat vaihtaneet väriä vihreästä punaiseksi. Ensi kerralla poimin mökiltä mukaani loppusadon. Voi voi, sadonkorjuuaika on katkeransuloista.

Vielä riittää kesän antimia mutta tuntuu, että moni asia on todennäköisesti viimeinen tältä kasvukaudelta: viimeinen ruusunkukka tai viimeinen kasvimaalta kerätty kukkakimppu. Palstalla on kyllä paljon elämää. Odottelen täydellistä maissien korjuuaikaa enkä oikein uskalla poimia niitä vielä. Lehtikaalit menestyvät hyvin ja maistuvat myös etanoille. Kurpitsat alkavat muuttuvat oranssiksi mutta Halloweeniin on vielä kaksi kuukautta. Taidan kuitenkin kovertaa ensimmäisen kurpitsalyhdyn jo tulevana viikonloppuna, kun vietämme syyskauden avajaisia mökillä.

Ajatukset ovat jo hieman seuraavassa kesässä. Olen ostanut syyssipuleita, kääntänyt maata ja pohtinut mitä kannattaa jatkossa viljellä. Istutuin yhden pionin ja yhden karhunvatukan. Vielä pitäisi valmistella tulevien kesien mansikkamaata ja saada kukkasipulit istutettua. Palstan syystoimien kanssa on vielä paljon puuhaa. Vihoviimeisinä valmistuvat maa-artisokat lokakuussa.



Tämän sienilajin minä tunnistan, Muista en ole niin kovin varma.

Syötävät kukat pääsivät maljakkoon mutta eivät lautaselle tai suuhun.

Kodin kuvalehden omenapiimäpiirakka on tullut tehtyä muutaman kerran.

Kumpa tämä ruusu pärjäisi talven ylitse.

Syötäviä kukkia, maissia ja lehtikaalia sekä lapionvarsi.

torstai 25. elokuuta 2016

Annan uudet lenkkarit

Annalla on uudet lenkkarit. Ne ovat järkyttävän hienot. Haluaisin itsellenikin juuri samanlaiset. Tai no, minulta löytyykin samaa värisäyvä olevat lenkkarit, mutta niissä ei ole yhtään bling blingiä. Ei ollut minun lapsuudessani mitään näin hienoa, osaako oma jälkikasvuni edes arvostaa tällaisiä nuken jalkineita?

Kuten kovin moni muukin hyvä asia, myös nämä kengät on ostettu Aussien Kmartista. Kengät on tarkoitettu Our Generation nukeille, jotka ovat ilmeisesti Targetin ja Kmartin oma nukkebrändi. Eipä se haittaa (kröhöm) että Ausseilla on alkamassa kiva, valoisa ja lämmin vuodenaika mutta se, että siellä on myynnissä hienoja nukentarvikkeita, ottaa aika koville! 




lauantai 20. elokuuta 2016

Keijun koti ikkunalaudalla

Meidän olohuoneemme ikkunalaudalle on muuttanut pieni keiju. Mistä lienee yllätysmunasta kuoriutunut pieni sinitukkainen siivekäs olento. Koti on rakennettu Tigerista ostettuun sinkkivatiin. Valtakuntaa reunustaa kolme minikasvia, joiden lomassa myös keijun pieni kotitalo on.

Ruukun pohjalla on tyhjiä pakasterasioita ja kevyt soraa, niin sain asetelman sopivaan korkeuteen. Näiden päälle laitoin jostakin pihaprojektista ylijääneitä pieniä kiviä ja lasten löytämiä aarrekiviä. Lasten mukan kotiin kulkeutuu kiviä, tammenterhoja, käpyjä ja ties mitä muuta ihanaa, mitä he nyt sattuvat löytämään.

Lammikko koostuu sinertävistä ja läpinäkyvistä lasikivistä. Simpukat ovat matkamuistoja eri ulkomaanreissuilta. Keijumaasta löytyy myös muutama liila kiiltävä sieni, jonka olen ostanut Manlyn rantakadun krääsäpuodista. Myyjä oikein innostui aiheesta, sillä hän oli itsekin innostunut minimaailmojen rakentamisesta. Asetelmaa rakentaessa tajusin, että purkkiin on säilötty paljon muistoja viime vuosilta. Pieniä onnellisia hetkiä ja haikeutta, jota kannan aina mukanani.




torstai 18. elokuuta 2016

Neulottu matto Novitan tuubilangasta.

Eihän äitienpäivästä ole vierähtänyt kuin kolmisen kuukautta ja nyt vihdoin sain äitini lahjan valmiiksi. Ehkäpä tuo joulupunainen sävy oli enne, saan varmaan vuoden loppuun mennessä toimistettua yllätyksen perille asti. 

Tein aina oikein neuloen maton Novita Eco Tube -langasta. Kilosta lankaa saa pienen kylpyhuoneen maton. Tuubia on kiva neuloa (ollakseen paksu kude), mutta lanka on mielestäni hirvittävän kallista. Pienen maton materiaalit maksavat normaalihintaisena lähemmäs 40 euroa. Jemmoissa on myös rikkinäisiä trikoovaatteita, joita on tarkoitus saksia mattolangaksi.  

Mustikoiden aika alkaa olla ohitse. Ehkä seuraavan kerran, kun menemme mökille viikonlopun viettoon, pääsen poimimaan pihapiiristä puolukkasatoa. Mökillä kasvaa myös lillukkaa, joka on marjana minulle uusi tuttavuus.







sunnuntai 14. elokuuta 2016

Tilkkutyynyjä mökille

Mökin uusi vierassänky vaati kaverikseen uusia tyynyjä. Kaivelin kangasvarastojani ja löysin paljon punasävyisiä kankaita. Säilöistä löytyi muutama kirppisostos, vauvan pussilakana, entiset keittiön verhot, pöytäliina sekä upouusi palanen Tilda-kangasta. Tilda-kankaasta piti alunperin tulla kappa keittiön ikkunaan, mutta kankaan leveys ei kuitenkaan riittänyt siihen. Handmade-kuosi on mielestäni edelleen ihastuttava. Kangas on muisto Tanskan vuosilta ja Panduro Hobbysta.

Ompelin näihin tyynynpäällisiin jopa vetoketjutkin. Sillä saralla minulla on vielä harjoiteltavaa, ihan kauniisti vetoketju ei saumaan uponnut mutta ainakin päällyset saa helpommin pesuun. Sisätyynyjä on ostettu monta kappaletta jemmaan. Lisää tyynyjä tulee, kunhan vaan ehdin taas ompelemaan. Pari vihreää tyynyää löytyi Indiskan alennusmyynnistä. Pinkki päiväpeitto ei ole enää oikeaa sävymaailmaa tähän huoneeseen. Kenties ensi kesään mennessä löydän siihen jotakin parempaa.





Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4) haasteet (18)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...