keskiviikko 11. joulukuuta 2013

11. luukku: Kuusen koristelua

Me laitoimme eilen joulukuusen esille. Joulukuusi on ilman muuta tärkein ja rakkain joulukoristeeni, sillä se sisältää paljon muistoja. Haluan pitää kuusta esillä pitkään, joten sen vuoksi muovinen versio on meille paras. Tämä yksilö on ollut minulla vuodesta 1998. 

Lapset saivat koristella kuusen ja tämä sujui todella mukavasti. Koristeet ovat painottuneet alaoksille, jonne pienokaiseni parhaiten ylettyivät. He käyttivät apuna myös pieni tuolejaan. Koristelun loppuvaiheessa he innostuivat myös laittamaan tonttupuvut päälle. Molemmilla on kauluksessa tontut, jotka neuloin viime vuonna.

En usko, että puutun kuusen koristeluun tekemällä korjausliikkeitä jälkikäteen. Sehän on aivan täydellinen! Jompi kumpi on vielä lisännyt yhdet pirunsarvetkin kuusen oksille. Tämä teemahan sopii hyvin Jeesuksen syntymään. Olen äärettömän onnellinen siitä, että lapseni ovat päässeet askarteluikään, mutta samalla alan ensimmäistä kertaa tuntea niitä fiiliksiä, että tämä aika menee ohitse todella nopeasti. Siinä ne nyt ovat, minun omat lapseni koristelemassa joulukuusta ja tämä on heidän lapsuutensa kohokohtia. Voihan sniff.

My kids decorated our Christmas tree. They did a great job. We need to make some ornaments every year from now on. I am happy that we can do these things together.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...