tiistai 27. syyskuuta 2011

Syyskuun neulontapaketti

Hain postista tämän kuun paketin salaiselta neuleystävältäni. Kurkistin pakettiin jo ostarin aulassa - herkullisia värejä!

Terveiset pariltani tulivat kivan tipukortin avustuksella. Sain kolme kerää Dropsin Safran lankaa, jotta voin jatkaa herkkujen neulomista/virkkaamista sekä pieniä helmiä koristeiksi. Ihanat värit leivonnaisiin ja ennen joulupukin tuloa minun pitäisikin tehdä iso kasa leikkiherkkuja!

Lisäksi sain kaksi suklaapatukkaa, lautasliinoja ja sydänkoristeita oikeisiin leivonnaisiin. Laurille tuli karkkiaski, mutta hän ei ole vielä päässyt namien makuun, joten voi voi, äidin täytyy syödä ne. 

En ole aikaisemmin Dropsin lankoja kokeillut. Kiitos paljon SNY! Ihana paketti =). 


tiistai 20. syyskuuta 2011

Kantokoppa pienelle nukelle

Esikoiseni sai reissuun mukaan pienen poikanuken, sillä Baby Born nukkea emme olisi saaneet enää mahdutettua matkalaukkuihimme. Vauvanuken hoitoinnostus vaihtelee päivittäin, mutta aika usein vauvanukelle tehdään samoja juttuja kuin mitä vanhemmat siskolle.

Lauri rakastaa kasseja, pusseja ja laukkuja. Siskon rintarepusta puhutaan usein ja välillä nukke pääsee paidan sisälle "rintareppuun". Rintarepun tekeminen nukelle on mietintämyssyssä. Se vaatisi kaavat ja ompelukoneen käyttöä. Nyt päätin tehdä pedin pienelle nukelle, jolle esikoiseni on antanut saman nimen kuin mitä hänen isällään on.

Pohja on tehty 2x2 isoäidinneliöstä. Pohjan kovikkeena on pahvia. Tein ensin pohjan ja virkkasin sen ympärille reunat. Yksi isoäidinneliö on kiinnitetty reunoihin kiinni. Kahvoiksi virkkasin pari putkea. Tein kopasta tarkoitukselle löysän, että 2-vuotias saa nuken helposti sisälle.

Viime päivien teema on ollut matkustaa vauvanuken kanssa eri paikkoihin. Poikani sisäpyörä on välillä pyörä ja välillä juna. Kantokoppa ja vauva otetaan mukaan. Samoin on tärkeää pakata mukaan vauvalle tuttipullo, ruokaa ja lelu. Sitten vaan reissuun!


sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Nougat cupcakes

Taas meni käännöshommiksi, sain kaupasta Odensen reseptivihkosen, josta ohje löytyi. Nougat toimii todella hyvin muffinien kuorrutteena. Leivonnaisista tuli hyviä, vaikka nämä olivatkin uunissa muutaman minuutin liian pitkään.

Mietin, että nougatia ei taida saada suomalaisista ruokakaupoista. Jotakin nougatsuklaapatukkaa taitaa olla markkinoilla, mutta tällaisessa leivontaan tarkoitetussa muodossa ei taida olla saatavilla. Vai tietääkö joku, mistä löytyisi?


Nougat cupcakes, 12 kpl

50 g voita
150 g sokeria
125 g ODENSE Blød Nougat
2 munaa
125 ml maitoa
125 g vehnäjauhoa
1 ½ tl leivinjauhetta

Nougakuorrute
200 g tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
75 g ODENSE Blød Nougat
50 g pehmeää voita
n. 2 rkl maitoa

Vatkaa voi, sokeri ja nougat keskenään. Vatkaa joukkoon munat yksitellen ja sen jälkeen maito. Sekoita joukkoon vielä kuivat aineet ja jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Kuorrutus: Sekoita tomusokeri, kaakao, nougat ja huoneenlämpöinen voi keskenään. Vatkaa seosta ja lisää joukkoon maito lusikallinen kerrallaan. Vatkaa kuorrutusta ainakin 5 minuuttia, niin siitä tulee kuohkeaa.

Koristele muffinit nougatkuorrutuksella.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Syyskuun salainen leivontapaketti!

Olipas todella kiva yllätys saada syyskuun paketti tänne asti toimitettuna! Tosin paketin perään piti käydä kyselemässä, oli jumittunut respaan, kun ei mahtunut postilaatikosta sisälle. En tiedä milloin laatikko olisi minulle toimitettu, jos en olisi mennyt tiedustelemaan asiaa. 

Paketti sisälsi:
*De. Oetker Kaakaoruusut ja lehdet - ihanat kakunkoristeet
* Suklaapallerot -kortin - Suklaapalleroita on tullut tehtyä aikaisemminkin, postauskin löytyy viime keväältä!
* Dammenberg sokeriton maitosuklaanappi
*Victorian tummasuklaa (60 %)
* Van Houtenin kaakaojauhetta
* Fazerin maitosuklaata ja paahdettuja suolaisia cashewpähkinöitä - suklaalevy - en ole tällaista (ihme kyllä) vielä maistanutkaan!
* Suklaaunelman ohje
* Suklaakirja, jota luonnehditaan korvaamattomaksi kumppaniksi suklaan ystävälle. Todella herkullisia kuvia ja ohjeita. Juuri sellainen kirja, mitä tulee selailtua iltaisin, kun yrittää päättää, mitä ohjetta kokeilisi.

Paketin sisältö oli aivan mahtava ja herkullinen, kiitos todella paljon, salainen leivontaystäväni! WAU! Syyskuun teemana on "tunnelmaa syysillassa".  Suklaa todellakin tuo tunnelmaa syysiltaan. Jos ilma on kamala ja fiilis ankea sen vuoksi, on mukavaa vetää villasukat jalkaan ja käpertyä sohvannurkkaan mussuttamaan suklaata ;).

Todellakin, rakastan kirjoja ja suklaata. Tätä kirjaa minulta ei löydy. Muutama suklaakirja on, mutta tämä on herkullisempi opus kuin ne aikaisemmat! Näin nopeasti katsottuna vaikuttaa sisältävän laajan leivonnaisten kirjon, tyyliin että kaikesta mahdollisesta voi tehdä suklaaversion. Kirjassa on juttua myös suklaan temperoinnista, jonka muistaakseni mainitsin ilmoittautumislomakkeessani. Siihen aion kyllä vielä joskus perehtyä.

Yritän parhaani mukaan käyttää suklaat leipomiseen. Ehkäpä tuo Fazer tulee kuitenkin heti käyttöön. On sellainen runsaudenpula suklaaohjeissa, etten osaa vielä sanoa, mitä ohjetta kokeilisin ensimmäiseksi. Huomenna on tulossa sukulaisia kyläilemään viikonlopuksi, joten voi olla, että leipomiset jäävät ensi viikkoon. Tosin tässä olisi aineksia suklaiseen teemakuukauteen.


torstai 15. syyskuuta 2011

Nopeat mangojuustokakut

Jamie Oliver teki 30 minuutin ateriat -ohjelmassaan vadelmajuustokakkua. Tein Jamien ohjeen pohjalta mangojuustokakkua. Ostin pitkästä aikaa tuoretta mangoa, (2 kpl) vaikka yksi hedelmä maksoi noin 3 euroa.  Ensimmäinen mango meni mangolassiin ja toisesta tuli tämä jälkiruoka.

Jamie käytti itse saksanpähkinärouhetta ja kekseinä "gingernut biscuits". Käytin itse omista kaapeista löytyneita vastaavia aineksi eli pecanpähkinöitä ja voikeksien nimeä kantavia keksejä. Lisäksi Jamie laittoi sekaan sitruunankuorta, mutta minä tyydyin vain pusertamaan joukkoon yhden sitruunan mehun.

50 g voita
50 g pecanpähkinärouhetta
8 voikeksiä
1 sitruunanmehu
4 tl lemon curdia
1 lemon
1 mango
250 g  mascarponejuusto (tai maustamatonta tuorejuustoa tai crème fraichea)
1 tl vaniljasokeria
loraus maitoa
1 rkl tomusokeria
tummaa suklaata raastettuna

Laita 4 tarjoiluastiaa pakastimeen. Sulata voi paistinpannulla. Murskaa pähkinät ja keksit. Kun voi on sulanut, sammuta hellan levy ja sekoita joukkoon pähkinät, keksit ja sitruunankuori. Taputtele seos tarjoiluastioiden pohjalle. Laita 1 runsas teelusikallinen lemon curdia jokaiseen tarjoilumaljaan sekä mangonpalat. Sekoita marscapone, vaniljasokeri ja maito keskenään. Lisää tomusokeri ja toinen loraus maitoa. Sekoita hyvin ja jaa annosmaljoihin. Koristele tummalla suklaalla.

Ohje löytyi Jamie Oliverin keskusteluforumilta sekä 30 minuutin aterioista.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Vauvanruokaa


Uusi harrastukseni on hedelmien ja kasvisten kuoriminen, paloittelu, keittäminen ja soseuttaminen. Olen alkanut kokkailla vauvansoseita itse. Tanskassa on tarjolla melko niukka valikoima valmiita vauvansoseita. Kaikki soseet ovat luomua ja melko kalliita. Yksi purkki maksaa noin 2 euroa. Samalla hinnalla saan täällä esimerkiksi kaksi kiloa omenoita tai 4 kiloa porkkanaa (ei luomua).

Minun piti tarkistaa, mitä suositukset sanovat eri ruoka-aineista. Olin ostanut munakoisoa ja punaisia linssejä enkä ollut varma, minkä ikäisenä niiden käyttö suositellaan aloitettavaksi. Munakoiso sopii ensiruoaksikin. Linssejä kehoitettiin välttämään mahdollisten ilmavaivojen vuoksi, mutta kasvissyöjävauvat voivat aloittaa linssien nauttimisen 7-kuukautisina eli nekin ovat sallittuja, kunhan vauvan maha sen kestää.

Valmistus on yksinkertaista. Laitan kaikki ainekset kattilaan kiehumaan. Laitan valmiit soseet vauvanruokapurkeissa pakastimeen. Kerran pakastettuja marjoja en kuitenkaan enää pakasta uudelleen soseena. Lisään pakastemarjat esim. omenakattilaan keittämisen loppuvaiheessa, niin mahdolliset pöpöt kuolevat. Olen tehnyt seuraavanlaisia sekoituksia:


perunaa, porkkanaa ja naudanjauhelihaa
paprikaa, perunaa, porkkanaa ja kanaa
myskikurpitsaa, perunaa ja porkkanaa
munakoisoa, paprika, peruna, punaiset linssejä
kukkakaalia, tomaattia, lohta ja bulguria
paprikaa, punaisia linssejä ja porkkanaa
porkkanaa, paprikaa, punaisia linssejä ja kanaa
omenaa ja pakastemarjoja
päärynää ja  nektariinia

Ystävältäni Niinamilta olen oppinut, että tavalliset kaurahiutaleet voi hienontaa sauvasekoittimella, jolloin vauvakin voi käyttää niitä. Tämä ei tullut mieleeni esikoisen kohdalla vaan ostin pitkään kalliita valmispuuroja. Nykyään minulla on hienonnetut kaurahiutaleet omassa purkissaan valmiina. Puuro on alkanut maistua myös isoveljelle. Joskus sisaruskateus toimii hyvää suuntaan.

Haluan vielä kiittä SLY:täni kortista! Isovanhempien lisäksi emme olekaan saaneet muilta postia. Postilaatikon tarkistus on yksi meidän arkirutiineista. Laurille kortit ovat todella tärkeitä. Korttien kanssa mennään nukkumaan ja niitä pidetään kädessä kauan ja hartaasti. Korttien tekstin saan yleensä lukea noin 20 kertaa. Välillä olen lavastanut Laurille postia. Viimeksi hän sai Rasmus Nallelta kortin, jossa Rasmus kehoitti tottelemaan vanhempia ja olemaan kiltti siskolle.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Chiasiemensämpylät

Ilokseni löysin chiasiemeniä lähellä olevasta supermarketista. Suomessa ostin chiasiemenet terveyskaupasta, en muista nähneeni perusruokakaupoissa, mutta toisaalta en ole tainnut edes etsiä. Täällä Tanskassa luomuilu on niin suosittua, että ehkä myös näille siemenille on enemmän kysyntää. Olivatpa jopa tarjouksessa heti sen jälkeen, kun olin ostanut yhden purkillisen itselleni.

Chiasiemenpakkauksen (Original Chia) kyljessä oli leivän ohje, jota päätin kokeilla. Ohje on tanskaksi, mutta selvisin ohjeen kääntämisestä lukioruotsin avulla. Ohjeesta tulee kaksi vuokaleipää tai noin 20 pientä sämpylää.

6 dl maitoa
2 dl creme fraichea 9 % tai jugurttia
2 tl suolaa
1 rkl hunajaa tai fariinisokeria
2 dl kaurahiutaleita
2 dl chiasiemenia (n. 110 g.)
200 g grahamjauhoja
500 g vehnäjauhoja

Laita chiasiemenet turpoamaan 3 desilitraan maitoa. Lämmitä jäljelle jäänyt 3 dl maitoa ja lisää siihen hiiva. Seuraavaksi lisää suola, hunaja, kaurahiutaleet, jugurtti ja chiasiemenmaitoseos.  Lisää grahamjauhot ja sitten vehnäjauhot vähän kerrallaan. Älä vaivaa taikinaa vaan sekoita aineet yhteen puuromaiseksi massaksi.

Leivo taikina sämpylöiksi ja laita pelti kylmään uuniin. Paista 185 asteessa noin 30 minuuttia.


torstai 8. syyskuuta 2011

Välipalapatukat

Olen harkinnut omien välipalapatukoiden tekemistä jo kauan, mutta tähän asti olen tyytynyt kaupan versioihin. Useinkaan ne eivät ole kovin hyviä. Tuntuu kuitenkin, että joka päivä on tarvetta pienelle hätäiselle välipalalle.

Lähikaupan valikoimat olivat taas kerran rajalliset, joten ostin "student mix" ja "salad mix" pähkinä- ja hedelmäsekoitukset, joten en osaa tarkalleen määritellä, paljonko eri ainesosia taikinaan tuli. Lisäksi ostin kuivattuja papaijanpaloja. Huomasin kotona, että ne ovat sokeroituja, joten ihan ei mennyt nappiin tämä valinta

Patukoista tuli todella pähkinä- ja hedelmäpitoisia. Seuraavalla kerralla lisään kaurahiutaleiden määrää. Aluksi taikinasta tuli mielestäni melko kuivan oloista, joten lisäsin hieman mehua. Omenamehun määrää kannattaa siis säädellä sen mukaan, miltä taikina näyttää eli saako siitä paineltua tiiviin levyn pellille.

Patukat on pakattu kätevästi pieniin muovipusseihin, valmiina kassin pohjalle pyörimään!

350-400 g kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä
(papaijaa, rusinoita, auringonkukansiemeniä, erilaisia pähkinöitä)
n. 1 dl kaurahiutaleita
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
vajaa desi omenamehua
0,65 dl juoksevaa hunajaa

Tee pähkinöistä ja rusinoista karkeaa rouhetta yleiskoneen avulla. Sekoita joukkoon loput aineet. Kaada seos pellille ja painele tiivis levy. Paista 190 asteessa noin 20 minuuttia. Anna levyn jäähtyä ja viipaloi sitten patukoiksi.

Ohje on mukaeltu Gino D'acampon kirjasta Italian dieetti, Ginon aamiaispatukat.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Myskikurpitsamuffinit Jamie Oliverin tapaan


Ensimmäinen butternut squash meni ruoanlaittoon ja toinen nyt leivontaan. En ole seurannut kokkausohjelmia kovinkaan paljoa, mutta Jamieta aloin fanittaa noin vuosi sitten. Kokin jouluohjelman hurmasi minut täysin, kokeilin itsekin Perfect Mince Pies -ohjetta.

Miehen maailmanparannusmissio ja luomuintoilu on ihailtavaa, voisihan sen kaiken julkisuuden hyödyntää turhemmallakin tavalla. Tilasin Jamien ruokalehden kotiin. Hypistelin viime vuonna lehden joulunumeroa Kööpenhaminan lentokentällä, mutta en raskinut sijoittaa 15 euroa yhteen irtonumeroon! Vuositilaus kotiinkannettuna tuli ihan kohtuuhintaiseksi.

Olen seuraannut ruokavallankumouksen brittiläistä ja usalaista versiota. Tällä hetkellä Maikkarilta tulevat 30 minuutin ateriat kiinnostavat minua. Ohjeet ovat herkullisia, niissä käytetään paljon tuoreita yrttejä ja erilaisia makuja. Mikäli haluaisin tehdä arkiruokaa Jamien tapaan, pitäisi hommata yrttitarha. Jamien 30 minuutin ateriat -kirjan voisin jopa ostaa, jos näkemieni jaksojen ohjeet löytyvät sieltä kätevästi suomennettuina.

Muffineista tuli herkullisia, tumma sokeri ja kaneli teki mausta hieman jouluisan tai porkkanakakkumaisen. Tein erilaisen kuorrutteen kuin mitä alkuperäisessä ohjeessa. Jamien kuorrutteen ohjeen löytää alla olevasta linkistä. Muffinien ohje suomennettuna menee suunnilleen näin:


Myskikurpitsamuffinit
 12 isoa muffinia

 400g, myskikurpitsaa, valmiiksi paloiteltuna ilman siemeniä
350  g  fariinisokeria
merisuolaa
300 g vehnäjauhoja
2 kukkurallista tl leivinjauhetta
kourallinen saksanpähkinöitä
1 tl kanelia
175ml oliiviöljyä

Soseuta kurpitsa. Lisää joukkoon sokeri ja kananmunat. Sekoita joukkoon vielä kuivat aineet, pähkinät sekä öljy. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 180 asteessa 20-25 minuuttia.

Kuorrute:
n. 50 g (suolatonta) voita
n. 150 g tuorejuustoa
1/2 limen mehu
n. 1 dl tomusokeria

Vatkaa kuorrutteen ainekset keskenään ja pursota muffinien päälle.

Jamie Oliver's Buttenut squash muffins with a frosty top recipe. 
Ohje löytyy myös kirjasta Jamien kotona.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kanaa ja paahdettua myskikurpitsaa

Irman ulkopuolella mainostettiin butternut squashia, kaksi kappaletta 35 kruunulla. Pakkohan sitä oli ostaa, varsinkin kun muistelin, että Niinam on kokeillut sitä kasvisruokakurssilla (täällä).

Tein kanaa ja myskikurpitsaa uunissa, alkuperäinen kurpitsaohje on täältä. Omassa keitoksessani jäi useampi mauste pois, kun niitä ei nyt vaan tullut hankittua.Tulisempaa versiota kaipaavan kannatta kurkata alkuperäinen ohje.

Hyvää oli, vaikka kuva ei olekaan imarteleva.

1 myskikurpitsa kuorittuna, siemenet poistettuna ja kuutioiksi leikattuna
1 tölkki kikherneitä valutettuna
n. 200 g fetajuustoa kuutiona
3 rkl Kikkoman-soijakastiketta
1 rkl tummaa sokeria
1 rkl oliiviöljyä

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita kurpitsat paistoastiaan. Kaada joukkoon oliiviöljy ja paahda uunissa noin 10 minuutin ajan. Tällä välin sekoita yhteen kaikki loput ainekset ja lisää kurpitsa-astiaan. Laita vuoka takaisin uuniin vielä noin 20 minuutiksi, kunnes kurpitsa on pehmeää.

Laitoin kasvislisukkeen lisäksi uuniin neljä kananrintaleikettä, jotka maustin salsakastikkeella ja juustoraasteella. Ne valmistuvat kätevästi samalla. Pidin ruoasta, koska se toi päivällispöytään jotakin uutta eli vaihtelua vanhoihin ja tuttuihin makuihin.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Paistetut nektariinit ja marjoja

Parasta tässä jälkiruoassa oli se, että uunissa käyneitä nektariineja ja marjoja sai nauttia myös meidän vauva, soseutettuna tietenkin.

6 kypsää nektariinia
n. 200 g marjoja (pakaste)
1,5 dl appelsiinimehua (vastapuristettua)
Kastike:
2 dl turkkilaista jogurttia
loraus appelsiinimehua

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Puolita nektariinit ja poista kivet. Laita puolikkaat uunivuokaan leikattu puoli ylöspäin. Sekoita marjat ja appelsiinimehu keskenään. Täytä nektariininpuolikkaat marjoilla ja kaada päälle appelsiinimehu. Paista uunin keskitasaolla 8 minuuttia. 

Kastike: Notkista jogurtti lorauksella appelsiinimehua. 
Tarjoile nektariinit jogurttikastikkeen kanssa.

Nektariinit odottavat uuniin pääsyä.

maanantai 29. elokuuta 2011

Kreikkalaiset lihapyörykät ja uunikasvikset

Nyt on takana ensimmäinen viikko Kööpenhaminassa taas tällä erää ja nautin uudesta keittiöstäni. Kiva keittiö ja Irma lähikauppana tekevät minusta ihan selvästi paremman ihmisen, kun tekee mieli laittaa ruokaa. Peruselintarvikket tuntuvat eksoottisilta. Äkkiä tähän taas tottuu, mutta nautin näistä tuntemuksista niin kauan kuin ne kestävät!


Täällä harrastetaan paljon nipputarjouksia. Nyt kun on pakastin, olen jo ostanut pari kiloa jauhelihaa ja pakastevihanneksia jemmaan. Toisaalta on vähän ärsyttävää, sillä jokaista tuotetta ei tarvitse suurta määrää tai ei pysty kuljettamaan kotiin kuin hyvin rajallisen määrän ostoksia.

Tilanne vaati aivan selvästi kreikkalaisia lihapullia ja uunikasviksia. Ohje löytyy Kotilieden sivuilta.


Ostin Maison Belle tiskiainetta ja yllätyksekseni huomasin, että tuote on tanskalainen! Olen himoinnut Maison Bellen tuotteita Suomessa ja olenkin päättänyt ostaa niitä seuraavaksi, kun tylsät peruspuhdistusaineet loppuvat.  Isabella Smith Apothecary is a Danish company devoted to creating and marketing biodegradable cleaning products and toiletries that are safe both for the environment and the people who use them. Kuulostaa hyvältä: ekologinen, myrkytön ja säilöntäaineeton.



lauantai 27. elokuuta 2011

The One With Phoebe's Cookies

Muistatteko Frendeistä Phoeben isoäidin piparit?


Monica: Well, I mean what about friends of your grandmother’s? Wouldn’t they have the recipe?
Phoebe: Well, y’know I may have relatives in France who would know. My grandmother said she got the recipe from her grandmother, Nesele Tolouse.
Monica: What was her name?
Phoebe: Nesele Toulouse.
Monica: Nestle Tollhouse?!
Phoebe: Oh, you Americans always butcher the French language.
Monica: (grabbing a bag of Nestle Tollhouse chocolate chips) Phoebe, is this the recipe? (Tosses her the bag.)
Phoebe: (reading the recipe on the back of the bag) Yes!! (Realizes.) Ohh.
Monica: I cannot believe that I just spent the last two days trying to figure out the recipe and it was in my cupboard the whole time!

Sopivan leivontahetken ilmaantuessa täytyy toimia niiden tarvikkeiden kanssa, joita kaapista löytyy. Omissa kekseissäni ei ollut suolaa, suklaata (Odense mørk overtræk) oli 225 grammaa ja hasselpähkinälastuja oli 40 grammaa. Original Nestle Tollhouse Chocolate Chip Cookies ohje löytyy englanniksi esim. täältä. Suomeksi se menee suunnilleen näin:

n. 6 dl  vehnäjauhoja
1tl ruokasoodaa
1tl suolaa
175g huoneenlämmintä voita
n. 2 dl hienoasokeria
n. 2 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
2 suurta munaa
0,5 l suklaanpaloja
2,5 dl pähkinärouhetta

Sekoita  jauhot, ruokasooda ja suola keskenään. Vatkaa voi, sokerit ja vanilja vaahdoksi. Lisää munat yjksi kerrallaan hyvin vatkaten. Sekoita mukaan jauhot muutamassa erässä. Sekoita mukaan suklaapalaset. Lusikoi pellille taikinakikkareita. Jätä leviämisvaraa. Paista  keksejä 190 asteessa 8-10 minuuttia kullanruskeiksi. Anna jäähtyä. 

Tekemieni muutosten jälkeen taikinasta tuli reilu 30 keksiä, jos suklaata ja pähkinää olisi oikea määrä, tulisi keksejä paljon enemmän. Ehkä jonain päivänä pääsen kokeilemaan ihan oikeilla Nestle Tollhouse chocolate chipseillä. Frendien käsikirjoitus löytyi täältä.

perjantai 26. elokuuta 2011

Kahvijuoma

Miten tässä näin taas pääsi käymään? Kesällä yritin vieroittautua kokiksesta ja jotenkin  päädyin Frezza Mocca -koukkuun. Moccat maksavat lähes 2 euroa kappale, joten en halua niitä ihan joka päivä ostaa.

Googlailin ja kokeilin erilaisia kahvireseptejä, yritin löytää maukkaan ja makean kahvijuoman ohjeen.  En juo pelkkää peruskahvia, joten ohjeessa pitää olla paljon maitoa. Vanilja Cafe by Hanna on minun makuuni. Vaniljakastikkeen voi halutessaan vaahdottaa.

Täydellisten naisten keittokirjassa on Lynetten jääkahvin ohje, jossa keitetty kahvi pakastetaan jääpalamuotteihin. Kahvijääpalat toimivat hyvin myös tässä ohjeessa. Ne ovat mielestäni todella käteviä, yhtä annosta varten ei tarvitse alkaa kokkailemaan vaan kahvijääpalat ovat pakastimessa valmiina.

Köpiksen kahvikuppi on merkkiä Excel.
Vanilja Cafe by Hanna

1/3 kupista kevytmaitoa
1/3 kupista kahvia
1/3 kupista vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2-3 tl hienosokeria

1. Sekoita maito, kahvi ja vaniljakastike keskenään.
2. Lisää sokeria oman maun mukaan.
3. Itselle sopiva tasapaino eri ainesosien välillä löytyy kokeilemalla!

Ohje löytyi täältä.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Soran uusi peti

Esittelen tässä ystäväni Helenan tekemän koiranpedin. Tämän vuoden ensimmäisessä Ihana-lehdessä oli tehty vanhoista farkuista lattiatyynyt, josta inspiroituneena Helena teki Soralle oman pedin. Olen tilannut Ihanaa muutaman lehden verran ja se on minusta todella kiva lehti. Toinen lehti, joka kiinnostaa minua on Molly Makes, jota on ainakin toistaiseksi mahdotonta saada Suomesta käsin. Harkitsen tämän lehden tilaamista.


Minäkin olen osallistunut tämän pedin tekoon, sillä lattiatyyny on tehty minun  loppuunkuluttamista farkuista.  Toivottavasti Sora viihtyy uudessa nukkumapaikassaan ja suo myös emännelleen rauhaisat yöunet.

Samainen ystäväni on kysellyt, koska hän voi alkaa tekemään nukenvaatteita pienelle tyttärelleni. Kuopukseni on vasta 6-kuukautinen, mutta esikoiseni sai baby born -nuken Prisman alennusmyynnistä. Ilmeisesti baby bornit ovat jotenkin uudistuneet tai uudistumassa ja kauppa halusi päästä eroon vanhentuneista malleista. 

Eli Helenalle vaan tiedoksi, että voisit alkaa opetella tanskaa, sillä löysin kangaskaupan alelaarista kirjan "Dukketøj, till Baby-Born".

Kirjan ohjeilla voi sekä ommella että neuloa vaatteita ja tarveikkeita baby bornille. Ainakin kaava-arkkia voi käyttää ilman tanskan kielen taitoa. Ehkä myös neuleohjeet pystyy suomentamaan nettiä apuna käyttäen. Tosin näin pikaisesti katsottuna ohjeet näyttävät ihan heprealta eikun siis tanskalta.

maanantai 22. elokuuta 2011

Kierrätyshaaste osa 5

Nyt pidän taas taukoa kodinraivauksessa. Toivon, että jossain vaiheessa pääsen niin pitkälle, että voin alkaa hyödyntämään varastojani ja tekemään kierrätysjuttuja. Ideoita on vaikka kuinka paljon!

Kesän aikana jatkoin kodin raivaamista. Keskityin kaappien kätköihin. Järjestin rojulaatikoit ja lajittelin niiden sisältöä. Se oli tuskastuttavaa ja hidasta. Muutamiin laatikoihin on tiivistynyt kaikenlaista. Jos heittäisin niiden sisällön kokonaan pois, niin tuskin enää tavaroita kaipaisin. Nyt kuitenkin lajittelin nappeja, heijastimia, klemmareita, ulkomaalaisia kolikoita, taulukoukkuja, nauloja ja sen sellaista.

Siivosin myös alusvaatelaatikot. Roskikseen meni iso kasa (27 kpl) virttyneitä sukkia ja alusvaatteita. Näille minä en edes yrittänyt keksiä uutta käyttötarkoitusta, vaikka Made by Joelilla on hauska tutoriaali DIY baby socks. Lisäksi olen heittänyt roskiin esim. vanhentuneita meikkejä ja voiteita. Sellaista kamaa, joka on pyörinyt kaapeissa ties kuinka pitkään.

Kesäloman kierrätyssaldo:
Vauvakamaa ystävälle noin 30 vaatetta/tuotetta.
2 vaatetta annettu ystävälle.
2 vanhat farkut annettu ystävän kierrätysprojektiin.
2 kirja vapautettu (bookcrossing)

Lisäksi lehtien kierrätysrinki on toiminut ahkerasti. Koti on siistimpi, kun rojua on mennyt myös roskikseen asti. Yhteensä on hävinnyt 36 tavaraa. Koko haasteeni aikana yhteensä 355 tavaraa. Jatkan sitten taas loppuvuodesta.

Tänä kesänä on esikoiseni leikkinyt paljon minun ja minun siskoni vanhoilla leluilla.

lauantai 20. elokuuta 2011

Superfoodia muffineihin

Loma loppui, syksyiset kelit alkoivat ja olisi kiva selvitä ilman flunssaa mahdollisimman pitkälle. Samalla reissulla, kun ostin Beroccaa ja D-vitaamiinia, tuli ostettua myös superfoodia. Tietenkin nämä ihmeelliset tuotteet kiinnostavat, mutta tähänastiset kokeilut ovat loppuneet lyhyeen, kun olen maistanut esim. kuivattua goji-marjaa.

Tällä kertaa mukaan tarttui kaakao nibsejä ja chia-siemeniä. Chia-siementen kerrotaan sisältävän mm. omega-3 –rasvahappoja, B-vitamiinia, kalsiumia, kaliumia, sinkkiä ja rautaa.


Supermuffinit  
(noin 20 suurta muffinia)

5 kananmunaa
2,5 dl öljyä tai margariinia
3 soseutettua banaania
noin 4 dl porkkanaraastetta
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
4 tl soodaa
1 dl rouhittua hasselpähkinää
0,5 dl chia-siemeniä
2 tl vaniljasokeria
4 tl luomukanelia

Vaahdota munat, öljy ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon jauhoseos, soseutetut banaanit ja porkkanaraaste. Jaa muffinivuokiin ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.


Rouvakellari!

 Palasin juuri kotiin Maija Vilkkumaan keikalta. Nyt Maija jääkeikkatauolle, niin sitten ilmeisesti myös minäkin. Päätin nyt jakaa tekstin, jonka avulla voitin lipun Maijan levynjulkistuskeikalle pari vuotta sitten.

Nyt kun sitä lukee, niin tekisi mieli alkaa editoimaan ja viilaamaan, mutta annan sen nyt olla, sellaisena kuin mitä minä sen silloin pari vuotta sitten vuodatin.

Satumaatango oli alkanut soimaan radiossa, mutta en ollut aivan täysin
tiennyt, alkaisinko pitää Maija Vilkkumaasta vai en. Olin turkulainen
opiskelija ja Maija esiintyi keskiviikkona Puuterin alakerrassa
postimerkin kokoisella lavalla. Muistaakseni keikka oli ilmainen tai
puoli-ilmainen. Menin keikalle kavereiden kanssa ja sitten seuraavana
päivänä ostin levyn. Ensimmäinen raita kertoi, että Hanna on elämänsä
valtiatar. Silloin musta tuli Maija Vilkkumaa -fani. Se biisi oli NIIN
hyvä ja sehän kertoi musta! Tosin siinä vaiheessa keskiluokkainen
elämä tuntui vielä hyvin kaukaiselta.

Vilkkumaan levyistä on löytynyt terapiaa kaikenlaisiin tilanteisiin.

Puisto puhuu on yksi minun voimaantumislauluni. Yleisesti kun laittaa
Maijan levyn pyörimään saa hyvin aggret purettua. Ja voi sitä
muutenkin kuunnella ;). Nyt mä olen 30+ ja pienen lapsen äiti. Maijan
keikalla Lauri on ollut jo mun mahassa. Maijan keikka (onneksi oli viime
kesänä sunnuntaipäivällä) oli mun eka juttu äidiksi tulon jälkeen,
johon oli päästävä. Ja se Savoy oli myös mahtava. Kun ei jaksais enää
niin hillua baarissa. Maija Vilkkumaan keikoille mä
kuitenkin pöyhötän vähän tukkaa, pistän meikkiä naamaan ja menen
fiilistelemään.

Ja ei yhtään väliä, etten päässyt Köpikseen Take Thatin keikalle, mä näin Maijan! Tämä oli hyvä siskojen ilta, päätös kaksi viikkoiselle arkiyksinhuoltajuudelle sekä päätös suomalaiselle kesälle. Kohta taas reissuun, Köpis kutsuu.
En laittanut tähän parikuvaa Maija Vilkkumaan kanssa
vaan Mikki- ja Minni-tossut, joita legoukot käyttävät makuupusseina.

perjantai 19. elokuuta 2011

Oatmeal Raisin Cookies


Tässä taas yksi versio kaurarusinakekseistä. Hyviä nämäkin!

Kaurarusinakeksit
noin 30 kpl

150 g Oivariinia
2,5 dl fariinisokeria
1,25 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
5 dl kaurahiutaleita
2,5 dl kaura+kuitu -hiutaleita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5 tl ruokasoodaa
1 dl rouhittuja hasselpähkinöitä
1 dl rusinoita

Vatkaa voi, fariinisokeri, sokeri, muna, maito ja vaniljasokeri keskenään suuressa kulhossa. Sekoita kaurahiutaleet, vehnäjauhot, suola ja ruokasooda toisessa kulhossa. Lisää jauhoseos voiseokseen. Sekoita hyvin ja lisää taikinaan lopuksi pähkinät ja rusinat.

Lusikoi taikinaa pellille ja muotoile keksinmallisiksi. Ainakaan minun tekemässäni erässä taikina ei sulanut ja levinnyt itsestään, kuten perinteisssä kaurakekseissä vaan nämä keksit piti muotoilla haluamansa mallisiksi jo ennen paistamaista. Paista 175-asteisessa uunissa noin 12 minuutia.


keskiviikko 17. elokuuta 2011

Jugurttimuffinit

Sovelsin tällaisen ohjeen, kun halusin kokeilla vaniljakreemijauhen käyttöä muffinitaikinassa. Tällä hetkellä tuntuu, että turkkilainen jugurtti sopii jokaiseen ruokalajiin ja leivonnaiseen.

Taikina
100 g margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
noin 2,5 dl turkkilaista jugurttia
1 dl vaniljakreemijauhetta
3 dl raparperinpaloja
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:
5 dl tomusokeria
50 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
125 g tuorejuustoa kylmänä
punaista elintarvikeväriä
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri kevyesti. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita vaniljakreemijauhe ja jogurtti  keskenään. Lisää voiseokseen jogurttiseos ja jauho-leivinjauheseos. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi ja jaa se muffinivuokiin. Paista 200 asteessa uunin keskiosassa 15 - 17 min.

tiistai 16. elokuuta 2011

Karviaismarjapiirakka

Kokeilin karviaismarjojen ja kondensoidun maidon yhdistämistä tähän helppoon piirakkaan. En ole vielä ihan päättänyt, mikä minun lopullinen mielipiteeni kondesoidusta maidosta on. Ainakin se on makeaa, mutta en ole varma, tuleeko siitä keittiöni perustarvike.


1 pkt valmista murotaikinaa
n. 3 dl karviaismarjoja
1 tlk kondensoitua maitoa

Keitä karviaismarjoja pienessä vesitilkassa puolisen tuntia. Sekoita sose ja kondensoitu maito keskenään. Painele murotaikina voidellun piiravuoan pohjalle ja reunoille, kaada täyte piirakkavuokaan. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.

Pähkinäinen jogurttikakku

Niinam  kehui tätä kakkua blogissaan, joten päätin kokeilla. Ohje on tuossa alla, vaikka itse muuntelin sitä hieman pakon edessä. Käytin appelsiininkuorta sitruunankuoren sijaan ja saksanpähkinät vaihdoin hasselpähkinärouheeseen. Taas kerran tuli toimittua sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Ruohonjuuresta ostamani jauhettu appelsiinikuori on kätevä lisä maustekaapissani. Tein kakkuun vielä kuorrutuksen, jonka ohje on Leivonnaisia herkkusuille -kirjasta.  

Pähkinäinen jogurttikakku 

4 dl sokeria
250 g margariinia
2,5 dl kreikkalaista jogurttia (rasvaa 10%)
4 dl jauhoja
5 kananmunaa
2 tl raastettua sitruunankuorta
2-3 tl leivinjauhetta
karkeaksi rouhittuja saksanpähkinöitä

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon jogurtti, sitruunankuori ja sulatettu margariini. Lisää jauhot + leivinjauhe. Nostele pähkinät joukkoon viimeiseksi. Paista kakkua voidellussa vuuassa 175C n. tunnin ajan tai kunnes kakku on kypsä.
Kuorrutus:
5 dl tomusokeria
50 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
125 g tuorejuustoa kylmänä



maanantai 15. elokuuta 2011

Arvonnan voittajat ovat..

Arvonnan palkinnot


Titti, Niina ja Helena.






Arvoin Random.orgin avulla 3 voittajaa, jotka ovat 12, 8 ja 4.

Ja tervetuloa lukijaksi Titti, laitatko sähköpostiin (hapsulinblogi(at)gmail.com) yhteystietosi, niin laitan magneetit tulemaan. Muiden voittajien yhteystiedot minulla jo onkin entuudestaan.

Niin ja sorry Johanna, selvästikin sinulla on huono tuuri arvonnoissa, sillä tässä ei osallistujajoukko ollut kovin suuri!


1. Johanna
2. Johanna
3. Johanna
4. Helena
5. Helena
6. Niinam
7. Niinam
8. Niinam
9. Kirsi J
10. Kirsi J
11. Tupu
12. Titti
13. Titti

Liilaksi tuunattua

Ystäväni Helena on kertonut minulle onnistuneista värjäyskokeiluistaan, joten minäkin päätin kokeilla ensimmäistä kertaa tekstiilien värjäämistä pesukoneessa. Ostin Nitor tekstiiliväriä, jota käytetään yhdessä Nitor tekstiilisuolan kanssa.

Kylppärinmatto ja yksi lakana olivat todella tylsän hailukan värisiä. En edes muista, minkä värinen tuo lakana on alunperin ollut, se värjäytyi kerran vahingossa omituisen vihertävän-harmahtavan väriseksi. Laitoin koneeseen myös kaksi harsoa.

Olen tyytyväinen lopputulokseen. Matto tuo kivan väriläiskän kylppäriin ja ruma lakana sai jatkoaikaa  kodissamme uuden värityksen kanssa. Jos olisin aikaisemmin keksinyt, olisin varmaan värjännyt kaikki harsoliinat reippaamman värisiksi.
 
Tekstiilit ennen värjäystä
ja värjäyksen jälkeen!

Gluteenittomat suklamuffinit

Semperin Hieno jauhoseos oli kiva löytö, sillä se on gluteeniton jauhoseos, joka toimii leivinjauheen kanssa. Maukkauiden muffinien ohje löytyi kyseisen jauhopakkauksen takaa. Kuorrutteen ohje on Leivonnaisia herkkusuille -kirjasta, jota voin todellakin suositella kaikille herkkusuille! Koristeet ovat vehnäjauhoista tehtyjä Hello Kitty -keksejä, joten ne pääsivät koristamaan vain osaa muffineista.



Suklaamuffinit (15 kpl)

125 g margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4,5 dl Semperin Hienoa jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl maitoa (tai kylmää kahvia tai vettä)

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää yksi muna kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen nesteen kanssa. Jaa taikina leivosvuokiin ja paista 225 asteessa n. 10 minuuttia.

Kuorrute:
5 dl siivilöityä tomusokeria
100 g huoneenlämpöistä suolatonta voita
1 dl kaakaojauhetta
0.4 dl (täys)maitoa

Kesäkurpitsapiirakka

Esikoisen nimipäiväkutsujen tarjoilut tulivat koekeittiöstäni, innostuin kokeilemaan kaikenlaista uutta.  Ensimmäisenä esittelen kesäkurpitsapiirakan. Jääkaapissa oli vielä kilon verran kesäkurpitsaa, jota varten löytyi gluteenittoman piirakan ohje.

Olen hieman epäluuloinen gluteenittomia leivonnaisia kohtaan, mutta tämä piirakka oli todella hyvää! Perunapohjainen piirakkataikina toimi hyvin. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin raejuustoa, minä laitoin sen sijaan paketillisen Viherpippuri Koskenlaskijaa.

Kesäkurpitsapiirakka on kuvassa etualalla.
Pohja:
150 g keitettyä perunaa
150 g margariinia
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 rkl vettä
0,5 tl leivinjauhetta

Täyte:
250 g kesäkurpitsaa
3 rkl öljyä
1 pkt Viherpippuri Koskenlaskijaa
100 g kermajuustoa raasteena

Muussaa peruna ja huoneenlämpöinen margariini. Lisää jauhoseos ja vesi. Painele taikina voideltuun vuokaan ja sen reunoille. Paloittele kesäkurpitsa ja hauduta sitä muutama minuutti öljyssä. Lisää Koskenlaskija juusto. Kaada täyte pohjalle ja paista piirasta 225-250 asteessa ensin noin 10 minuuttia. Lisää juustoraaste pinnalle ja paista vielä 175-200 asteessa noin 10-20 minuuttia. Tarjoa lämpimänä.

Alkuperäinen ohje löytyi Kotilieden sivuilta.

lauantai 13. elokuuta 2011

Elokuun paketti salaiselta leivontaystävältäni

Osallistun nyt ensimmäistä kertaa Salaiseen leivontaystävään. Oli jännittävää ja kivaa hakea ensimmänen leivontapaketti postista. Elokuun teemana on Makuja täynnä puutarha ja paketista löytyi kiva sekoitus leivontatarvikkeita.

Salainen ystäväni oli skräpännyt kauniisti omenakakun ohjeen. Täytyykin miettiä minne ja miten säilön ystävältäni saamani ohjeet. Leivontatarvikkeita oli runsaasti: vaniljakastiketta, kinuskikastiketta, leivinjauhetta, hasselpähkinärouhetta ja kanelia.

Sain ystävältäni mukavan viestin, jossa kerrottiin, että hiekkalelut ovat esikoiselleni ja kylpylelut vauvalle. Hiekkakakkuja teemme joka päivä, joten on mukavaa päästä leipomaan uusilla muoteilla. Pieniä ankkoja olen itsekin hypistellyt kaupassa useampaan kertaan. Ne ovat todella ihastuttavia!

Lisäksi paketissa oli kauniita servettejä. Paketin värimaailma oli liila, mikä on yksi lempiväreistäni tai ehkäpä jopa se ykkönen. Heti käyttöön tuli Granholmin tyrnimarjamarmeladit. Nam! Ne sopivat päivän teemaan, olen aamusta asti pärskinyt ja kävin luontaistuoteiskaupassa ostamassa pari pakkausta superfoodia. Eikö tyrni ole suomalaista superia?

Olen kyllä sitä mieltä, että tällaisessa leikissä mukana oleminen on jo sinänsä hyvä tapa välttää syysmasennusta ja pysyä pirteänä. Leivontapaketteja on hauska koota ja lähettää sekä tietenkin myös vastaanottaa!


Kiitos paljon salainen ystäväni!


perjantai 12. elokuuta 2011

Karviaismarjavispipuuro

Olen tehnyt jo muutamaa erilaista vispipuuroa tässä vuoden sisällä, että mietin jo, kannattaako tätä tänne enää laittaa. Samalla perusohjeellahan voi tehdä vispipuuroa melkein mistä tahansa. Tällä kertaa puurossa maistuu minusta liikaa karviaismarja, joten suosittelisin sokerimäärän lisäämistä. (Joko tekovaiheessa tai ripotella päälle myöhemmin.) Kokeilin myös sekoittaa vaahdotettua vaniljakastiketta puuron sekaan, sekin vaihtoehto toimi hyvin.


1 l vettä
5 dl karviaismarjoja
1,5 dl sokeria
1,5 dl NalleManna tummia, runsaskuituisia -mannasuurimoita

Keitä sokeria ja marjoja vedessä noin 20 minuuttia. Vatkaa mannasuurimot joukkoon pikku hiljaa. Keitä puuroa miedolla lämmöllä vielä noin 10 minuuttia, sekoita välillä. Vaahdota jäähtyt puuro kuohkeaksi sähkövatkaimella.

torstai 11. elokuuta 2011

Porkkanasämpylät

Nyt pitää leipoa kuin viimeistä päivää, sillä kohta vaihtuu taas maisema.  On satanut suurimman osan päivästä kaatamalla ja leipäkin on lopussa. Yritän taas käyttää jääkaapin ainekset pois mahdollisimman tarkkaan. Kuinka sattuikin, että vihanneslaatikossa on kolmisen kiloa porkkanoita?



Porkkanasämpylät

5 dl vettä tai maitoa
50 g hiivaa tai
1 pss kuivahiivaa
2 rkl sokeria
2 tl suolaa
4 rkl öljyä
4 dl kaurahiutaleita tai aamupuuron loppu
4 kpl porkkanoita raastettuna
11−12 dl sämpyläjauhoja
voiteluun maitoa tai kananmunaa

Liota hiiva lämpimään veteen tai maitoon. Lisää suola, sokeri, kaurahiutaleet tai puuro sekä öljy. Sekoita joukkoon porkkanaraaste. Alusta taikina jauhoilla sopivan pehmeäksi ja anna taikinan kohota rauhassa.

Leivo taikinasta sämpylöitä ja kohota ne pellillä. Voitele sämpylät maidolla tai kanamunalla. Paista sämpylöitä uunissa noin 20 minuuttia 225 asteessa.

Ohje löytyi Hei me leivotaan -ohjelman sivuilta, jossa ovat mukana myös Martat!

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Texmex-kesäkurpitsavuoka

Tästä ruoasta ei jäänyt todistusaineistoa blogiin, kävimme vain nälkäisinä sen kimppuun. Totesimme myös, että annoskoko on yläkanttiin arvioitu. Annoskoko on pikemminkin kolmelle, kannattaa siis samalla vaivalla vaikka tuplata annoskoko.

4 annosta
1 iso (noin 400 g) kesäkurpitsa
3 perunaa
400 g nautajauhelihaa
1 pussi (40 g) texmex-mausteseosta
1 prk (400 g) tomaattimurskaa
150 g juustoraastetta

Pese kesäkurpitsa ja viipaloi se. Kuori ja leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Paista jauheliha  ja lisää paistamisen loppuvaiheessa pannulle mausteseos sekä tomaattimurska. Anna kastikkeen hautua noin 5 minuuttia.

Voitele uunivuoka ja lado vuorotellen kesäkurpitsa- ja perunaviipaleita, jauhelihakastiketta ja juustoraastetta. Jätä päällimmäiseksi kerrokseksi kastiketta ja ripottele päälle juustoraaste. Paista 200-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Ohje löytyi täältä:
Yhteishyvän kesäkurpitsavuoka

Kanariisisalaatti maissitzatzikikastikkeella

Tässä on ylijäämäruokia yhdistelty salaatiksi. Pakastemaissi oli loppu, mutta salaatti ihan selvästi kaipasi maissia. Ratkaisu löytyi vauvan maissisoseesta, joka toimi kastikkeessa hyvin!


Kanariisisalaatti maissitzatzikikastikkeella

1 kananrinta
noin 3 dl porkkanarastetta
noin 3 dl keitettyä riisiä
10 kpl kirsikkatomaatteja
puolikas kurkku

Kastike:
noin 3dl turkkilaista jugurttia
1 prk vauvojen maissisosetta
1 pss Oolannin Tzatsiki -tuorekastike

tiistai 9. elokuuta 2011

Helenan kaurarusinakeksit

Tässä on ystävältäni Helenalta saatu keksiohje. Olen nauttinut näitä useamman kerran ystäväni tekemänä, nyt päätin tehdä itsekin. 

Näihin kekseihin taisi tulla hieman vähemmän fariinisokeria kuin mitä ohje vaatii. Fariinisokeri oli kovettunut kivikovaksi ja minulla oli vaikeuksia saada sokeri pehmeäksi.

Rusinakaurakeksit n. 24 kpl

12 rkl voita notkistettuna
1 3/4 dl fariinisokeria
1 ½ dl kidesokeria
1 iso muna
1 tl vaniljaesanssia
5 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
3/4 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
3 3/4 dl rusinoita

Lämmitä uuni 190 asteeseen. Vaahdota voi ja sokerit. Lisää joukkoon kananmuna ja vaniljaesanssi. Lisää kaurahiutaleet, jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja suola, sekoita. Lisää lopuksi  rusinat. Paista 12-15 min.

Raparperi-seljankukkakiisseli

Loppukesän kunniaksi halusin tehdä vielä käyttää raparperia. Nyt on se vaihe vuodesta, että jos kuuntelisin Radio Novaa, siellä todennäköisesti soitettaisiin Mamban "Vielä on kesää jäljellä" -biisiä. Se kappale muistuttaa lähinnä siitä, että oikeastaan kesää ei ole enää jäljellä.

Mieleni teki yhdistää raparperia ja seljankukkamehua. Seljankukkamehua pitää ostaa aina Ikean reissuilla. Äitini oppien mukaan, lisäsin vielä valmiiseen kiisselin desin verran pakastemansikoita. En vieläkään saa kiisselistä täydellisen paksuista, yleensä se liian keittomaiseksi, kuten tälläkin kertaa.

Raparperi-seljankukkakiisseli

3 dl seljankukkatäysmehua
7 dl vettä
500 g raparperinpalasia
0,5 dl sokeria
6 rkl perunajauhoja
1,5 dl kylmää vettä

Tarjoiluun vaniljavaahtoa

Keitä kuorittuja raparperipaloja sokerilla maustetussa mehussa, kunnes ne hajoavat.

Sekoita perunajauhot kylmään veteen. Nosta kattila liedeltä ja lisää suurus ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

Laita kattila takaisin liedelle ja anna kiisselin kiehahtaa.

Kaada kiisseli tarjoiluastiaan ja ripottele pinnalle sokeria. Jäähdytä. Tarjoa vaniljavaahdon kera.

Kiisselin ohje löytyi Apu-lehden verkkosivuilta.

maanantai 8. elokuuta 2011

5 huonetta ja keittiö 1980-luvulta

Ihanaa, rakas vanha nukkekotini on tullut takaisin kotiin vietettyyän kaksi vuosikymmentä vintillä. Olen nähnyt nykyaikaistettuja ja hienoiksi tuunattuja nukkekoteja, mutta mietin vielä omani kohtaloa.

Nukkekotini on Lundbyn perinteinen Småland. Lundby nukkekoteja on tehty vuodesta 1947, mikä tekee Lundbystä maailman vanhimman nukkekotien valmistajan! Nykyään on markkinoilla  Smålandin lisäksi moderni Stockholm-malli, jossa on myös uima-allas mukana sekä Gotland kesämökki.



Uskon, että jätän nukkekotini retrohenkiseksi kokolattiamattoineen ja isokuvioisine tapetteineen. Pelkään, etten kuitenkaan saisi siitä mahtavan hienoa. Ja toisaalta tuunatut seinätkin menettävät loistonsa sitten taas vuosien saatossa.  Lisäksi lapsena ostamani huonekalut ovat kovin retroa ja sopivat nykyisten tapettien kanssa hyvin yhteen. En saanut pienenä tyttönä sisustusta koskaan valmiiksi, koska Lundbyn tavarat olivat todella kalliita, ainakin verrattuna tulonlähteisiini eli viikkorahoihini. 

Ihan kuin minun keittiöni taannoin Mäkelänkadun yksiössä!
Reality check: 2-vuotiaani on kovin kiinnostunut nukkekodista. Aika näyttää, pystynkö pitämään talon kalustettuna vai kulkeutuvatko pienet osat pois oikeilta paikoiltaan. Jätän suosiolla heti alkuunsa kaikista pienimmät nippelit vielä jemmaan.

Nyt kuitenkin olen päättänyt hurahtaa nukkekotiini uudestaan enkä enää ikinä luovu siitä! Aion hankkia talooni sähköt, sillä se kuulosti aivan hienolta jutulta jo silloin 19080-luvulta. Nykyään Smålandiin saa lisävarusteena puutarhan, täytyypä pistää se toivelistalle!

Kylmäsavulohimuffinit

Viikonlopulta jäi yli lähes kokonainen paketti kylmäsavulohta ja mieleeni muistui Johannan päivänä nauttimani muffinit. Minulta puuttui joitakin ainesosia, joita tarvitaan Johannan kylmäsavulohimuffinsseihin.


Tässä oma versioni kylmäsavulohimuffineista. (n. 17 kpl)

5dl sämpyläjauhoja
1rkl leivinjauhetta
1/2tl suolaa
1 muna
0,5 dl öljyä
0,5dl juoksevaa hunajaa
3,5dl turkkilaista jugurttia
150g kylmäsavulohta
Pippuria
tuoretta ruohosipulia

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Pilko kylmäsavulohi pieniksi palasiksi. Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe kulhossa. Sekoita muna, öljy, piimä ja hunaja toisessa kulhossa. Yhdistä ainekset nopeasti, älä sekoita liikaa ettei taikina sitkisty. Lisää kylmäsavulohi ja mausteet. Jaa taikina muffinivuokiin ja taikinalla ja paista uunissa noin 20 min.

Nämä muffinit tarttuivat pohjasta kiinni paperisiin muffinivuokiin. En tiedä, oliko vika taikinassa vai vuoassa. Epäilen, että muffinivuoan paperi on liian ohutta. Hyviltä silti maistuivat!

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Dallasin paluu!

Olen halunnut tehdä Dallaspullia itse ehkä 10 vuoden ajan ja nyt tuli vihdoin kokeiltua! Vaniljakreemijauheesta on tullut yksi leivontakaappini perustarvike, jota voi kätevästi käyttää myös tähän.

Ohje on kovin ajankohtainen, kun Dallas-sarjakin saa jatkoa. Olen koukussa Dynastiaan ja olen ostanut bokseja itselleni. Oli vaan ihan pakko nähdä moldovialaisten häiden ampukohtaus uudestaan. Olen yrittänyt vältellä Dallasia, kun sitä on tehty neljästoista tuotantokautta.

Tein pullataikinan Maku-lehden ohjeen mukaan ja täytteeksi vaniljarahkaa.

Vaniljarahkatäyte:
100 g voita
2 kpl kananmunia
50 g sokeria
250 g maitorahkaa
1 dl vaniljakreemijauhetta

Linkkejä:

Maku lehden Dallaspullat
 
Tv-sarja Dallas saa uusia jaksoja


perjantai 5. elokuuta 2011

Kreikkalainen peruna-papusalaatti

Tässä nyt yksi kiva kesäinen salaatti, vaikka onkin jo elokuu! Alkuperäinen ohje on Pirkan. Tässä on minun sovellukseni.

1 kg uusia perunoita
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
Mixed Herbs -maustesekoitusta
mustapippuria
1 prk Go Green kidneypapuja
iso paprika
200 g  salaattijuustokuutioita
235 g prk vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja

Keitä perunat kypsiksi. Sekoita kulhossa öljy, etikka ja mausteet. Paloittele perunat ja sekoita ne öljyseokseen. Huuhdo ja valuta pavut. Kuutioi paprika ja salaattijuusto. Sekoita perunoiden joukkoon loput ainekset.


torstai 4. elokuuta 2011

Decoupagelakka

Tässä ensimmäiset kokeiluni decoupagelakan kanssa. Päällystin yhden lehtikotelon ja pahvilaatikon kirppikseltä ostamallani huonokuntoisella Rasmus Nalle -sarjakuvalla. Lakkaliiman kanssa näpertäminen oli hauskaa ja helppoa.

118 ml pullo riitti laatikon, lehtikotelon ja rannekorun lakkaamiseen. Pullon hinta oli Tiimarissa 6,95 euroa, joten ei tämä ihan ilmaista ole, mutta kivoista säilytyslaatikoista joutuu maksamamaan yleensä enemmän. Tosin ostin Sinellistä 236 ml pullo hintaan 8,40 e eli kannattaa katsoa, mistä lakkaa ostaa.

Minulla on jo kasa pahvilaatikoita ja lehtikoteloita odottamassa uutta pintaa. Hieman pitää miettiä, minkälaiset kuvat pääsevat laatikoita koristamaan.

tiistai 2. elokuuta 2011

Jogurttikakku

Lomareissu vei viikoksi Varsinais-Suomeen ja kotiintultua jääkapista löytyi litran jogurttipurkki. Ei sitä enää viitsinyt syödä, olen joskus vuosia sitten tehnyt jogurttikuivakakkua. Tällaisella ohjeella tällä kertaa. Ohje löytyi Kyökkipiika Katin blogista.Tein kaksinkertaisen taikinan ja jaoin sen kolmeen pahviseen paistovuokaan. 
 
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
3 dl mustikkajogurttia
2 munaa
200 g sulaa margariinia

Sekoita kaikki aineet keskenään. Paista rasvatussa vuuassa 175 asteessa n. 45 minuuttia.


Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4) haasteet (18)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...